Olet tässä

Somaliassa katkottiin varkailta käsiä

julkaistu 09.09.2009 klo 15:57, päivitetty 09.09.2009 klo 16:01

Somalian pääkaupungissa Mogadishussa islamistit ovat leikanneet oikean käden irti kahdelta varkaaksi syyttämältään mieheltä. Al-Shabaab -ryhmä on ottanut islamilaisen sharia-lain käyttöön valtaamillaan alueilla Somaliassa.

Islamilaisen tuomioistuimen edustaja sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan, että kaksi miestä todettiin syyllisiksi ihmisten koteihin murtautumiseen ja omaisuuden varastamiseen. Tuomioistuin määräsi miehet islamisen sharia-lain mukaiseen oikean käden irti leikkaamiseen.

Tuomio toimeenpantiin keskiviikkona julkisella paikalla. 20 - 30-vuotiaat miehet vietiin amputaation jälkeen sairaalahoitoon. Lisäksi teini-ikäistä poikaa rangaistiin sadalla ruoskaniskulla. Hänen väitettiin raiskanneen nuoren tytön.

Al-Shabaab-ryhmä noudattaa ankarasti sharia-lakia Somalian hallitukselta valtaamiltaan alueilla. He ovat aiemminkin tuominneet rikollisia teloitettaviksi ja amputaatioihin, esimerkiksi viime kesänä neljä miestä tuomittiin ryöstöistä kahden raajan amputaatioon. Keskiviikon tuomioita pidetään merkkinä islamistiryhmän vaikutuksen kasvamisesta pääkaupungin Mogadishun alueella.

AFP, YLE Uutiset

Jatka tästä