Kotimaa |

Ulkomailta tulleiden työttömyydessä suuria eroja

Eri kansallisuuksien työttömyydessä on Suomessa huomattavia eroja. Eniten työttömänä on pakolaisina Suomeen tulleita somaleja, irakilaisia ja afganistanilaisia. Helsingin maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander arvostelee kipakasti työnantajia somalien syrjimisestä.

Ravintoloitsija Erkan Uzun pyöräyttää pizzapohjan
Turkkilaislähtöinen Erkan Uzun on pitänyt ravintolaa Helsingin Kumpulassa 10 vuotta. Kuva: YLE

Työttömyys vaihtelee Suomessa paljon kansalaisuuden mukaan. Tilastokeskuksen luvut kertovat, että eniten työttöminä on Suomeen tulleita pakolaisia. Esimerkiksi somalien, irakilaisten ja afganistanilaisten työttömysaste on yli 50 prosenttia. Heille Suomeen päätyminen on voinut olla sattumankauppaa ja työelämään pääsy vie vuosia.

Somalien tilannetta Helsingin maahanmuuttoasioiden johtaja Forsander kuitenkin ihmettelee. Muissa maissa somalit ovat sulautuneet yhteiskuntaan hyvin.

- Syrjintä on aivan selkeästi iso syy siihen, minkä takia somalit eivät ole päässeet työmarkkinoille, vaikka 15 - 20 vuotta täällä olleista jopa puolella on Suomessa suoritettu tutkinto. Sekään ei auta.

Työantajat vetoavat usein kielitaitoon.

- Jos ihminen on pystynyt suorittamaan tutkinnon suomen kielellä, on aika vaikea syyttää häntä kielitaidon puutteesta, Forsander tyrmää.

Osalla suomalaisia pienempi työttömyys

Suomen kansalaisten työttömyysaste on 8,7. Suomessa on pienehköjä ulkomaalaisryhmiä, joiden työttömyys on vähäisempää kuin suomalaisten. Esimerkiksi intialisten ja nepalilaisten työttömyysaste on seitsemän prosenttia. Myös muista länsimaista tulleet ovat työllistyneet hyvin.

Forsanderin mukaan nämä ulkomaalaiset ovat yleensä muuttaneet työn perässä.

- Esimerkiksi intialaisten joukossa on paljon it-hommiin tulevia ja myös paljon yrittäjiä.

Suomen suurimman ulkomaalaisryhmän eli venäläisten työttömyys on noin 28 prosenttia. Suomen venäläiset ovat taustoiltaan hyvin epäyhtenäinen joukko.

Turkkilaiset yritteliäimpiä

Ulkomaalaiset ryhtyvät yrittäjiksi usein työnsaannin vaikeuden takia.

Suomen yritteliäin ryhmä ovat turkkilaiset. Suomen turkkilaisista työllisistä kolmasosa pyörittää omaa firmaa. Kantasuomalaisista yrittäjiä on 10 prosenttia.

- Suomen turkkilaiset ovat ottaneet haltuunsa yhden bisneslohkon - pizza-kebabin, Forsander sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi Saksassa turkkilaiset ovat niinikään yliedustettuina yrittämisessä. Turkkilaisten yritykset ovat kuitenkin siellä kehittyneet jo asiantuntijuuteen perustuviksi. Saksassa asuu neljä miljoonaa turkkilaista.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä