Kotimaa |

Ulkomaisten rakentajien määrä kasvaa

Ulkomaalaisten rakennusalan työntekijöiden määrä on kaksinkertaistunut Suomessa viimeisen neljän vuoden aikana. Ulkomaalaisia on talonrakennuksilla nyt noin 15 prosenttia työvoimasta, kertoo Rakennusteollisuus RT ry:n tekemä jäsenkysely.

Voimakkainta ulkomaisen työvoiman kasvu on ollut Uudellamaalla, jossa myös rakentajien työttömyysaste on maan alhaisin. Uudellamaalla rakennusalan työttömyys oli alkusyksystä 4 prosenttia.

Pohjoisessa Suomessa, jossa rakennusalan työttömyys on suurinta, on myös ulkomaalaisten rakentajien osuus pysynyt lähes olemattomana. Maan sisällä työvoiman liikkuvuus on vähentynyt.

- Tänä päivänä reissumiehet tulevat entistä harvemmin muualta Suomesta ja yhä useammin muista maista, sanoo Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.

Pipatti ennustaa työvoimapulan vetävän varsinkin Etelä-Suomeen lisää rakentajia ulkomailta ja muistuttaa, että taantuman jälkeen rakentaminen on palautunut normaalitasolle vasta asuinrakentamisessa. Muilla rakentamisen aloilla ollaan vielä jäljessä.

- Alalta poistuu vuosittain noin 5 000 osaajaa eläkkeelle eivätkä uudet, pienet ikäluokat riitä täyttämään vajetta, sanoo Pipatti.

Haasteita työmaille ja viranomaisille

Rakennusteollisuus RT ry:n mukaan ulkomaalainen työvoima tuo mukanaan haasteita nin työmaiden toimintaan kuin viranomaisillekin. Ongelmia aiheuttaa muun muassa se, että valtaosa ulkomaalaisista työskentelee aliurakointiyrityksissä, joiden työntekijöistä pääurakoitsijan työnjohdolla ei aina ole riittävää tietoa.

Vaikeuksia aiheuttavat myös kieliongelmat ja suomalaisten työehtojen noudattamisen valvonta. Yhdistyksen mukaan ulkomaisen työvoiman viranomaisvalvonnan lisääminen on välttämätöntä.

- Meidän onkin ennen kaikkea mietittävä sitä, miten toimimme ulkomaalaisten kanssa hallitusti suomalaisessa järjestelmässä, sanoo Pipatti.

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten edunvalvontayhdistys.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä