Keski-Pohjanmaa |

Ullavasta saa vielä tuhannen markan tontin

Kokkolan kantakaupungin alueella rakentaminen keskittyy Halkokarille Kaanaanmaantien itäpuolelle. Sieltä saa Ullavan tonttihinnalla yhdeksän neliömetriä maata.

Kuvassa kaivinkone siirtää hiekkaa talon perustuksiin
Kuva: YLE / Kalle Niskala

Omakotitalorakentaminen keskittyy tulevina vuosina Kokkolassa Halkokarille Kaanaanmaantien itäpuoliselle Ulkometsän kaava-alueelle.

Kaupunki luovuttaa sieltä ensi vuoden rakentamiseen 35 tonttia. Kaupunki on hankkinut ahkerasti viime vuosina alueelta raakamaata, ensi viikolla kaupunginhallituksen käsittelyyn tulee esimerkiksi 10 hehtaarin tonttikauppa.

- Alueelle voidaan rakentaa tulevina vuosina satamäärin uusia tontteja, se on tällä hetkellä ykkösalueemme, kertoo kaupungingeodeetti Vesa Turtola.

Uusien tonttien luovuttaminen Ulkometsän alueelta pysyy kuitenkin maltillisena eli noin 30 tontissa vuodessa, etteivät alueen päiväkodit ja koulut kuormitu liikaa.

- Kysyntää alueelle olisi enemmän kuin nyt luovutamme tontteja

Suuri tonttivaranto löytyy edelleen myös Koivuhaan suunnalta Nuolipurosta, josta hakuun tulee 13 uutta tonttia aiemmin jakamatta jääneiden 25 tontin lisäksi.

- Nuolipuro ei ole jostain syystä ollut kovin suosittu, mutta se palvelee hyvin "tontti tiskiltä" -periaatettamme.

Muutamia tontteja saa myös Pikiruukista, Tarharannasta ja Kuusimäeltä.

Kälviä liitoskunnista suosituin

Kälviän uudet omakotitalotontit keskittyvät Peltomäenkankaalle, mutta rakentamaan pääsee myös Kasikulmassa, Potankankaalla ja Kumpulassa.

Lohtajalla eniten tontteja on jaossa Koivuluodossa. Lisäksi rakennuspaikkoja löytyy kirkonkylältä Trevintieltä ja Kulmatieltä.

Ullavan tontit keskittyvät kirkonkylälle ja Haapalaan. Myös Alikylältä ja Honkalasta löytyy rakennusmaata.

Tontteja voi hakea heti. Lohtajalta ja Ullavalta tontin saa ainoastaan ostamalla johtuen alueiden halvemmista hinnoista. Muita tontteja koskee rajoittamaton vuokraoikeus.

Hinnoissa suuri haitari

Entisen Ullavan kunnan peruja ovat alueelta edelleen myytävät "tuhannen markan tontit". Nykyisin niitä myydään 180 eurolla.

- Ullavasta luovutetaan vuosittain yksi tai kaksi tonttia. On hieman meidän geodeettien laiskuutta, että emme ole harmonisoineet Ullavan hinnoittelua, siinä olisi hieman korottamisen varaa, myöntää kaupungingeodeetti Vesa Turtola.

Muualla kaupungissa pelataan neliöhinnoilla. Lohtajalla tontin saa 2-4 eurolla, Kälviällä hintataso on 7-8 euroa neliöltä.

Hinnat tuplaantuvat kantakaupungissa, joka on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen. Halvimmillaan tontin saa 14,5 eurolla neliöltä esimerkiksi Nuolipurosta, 19 euroa tontista maksetaan esimerkiksi Ulkometsässä ja Pikiruukissa pulitetaan jo 28 euroa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä