Ultra Bran paluu ruuhkautti lippufirman sivut
90-luvun suosituimpiin suomalaisyhtyeisiin kuuluva Ultra Bra tekee comebackin ensi maanantaina Pekka Haaviston tukikonsertissa. Paluukeikka sai yhtyeen fanit liikkeelle, ja lippuja myyvän Tiketin verkkosivut jumiutuivat.
Pekka Haavisto on saanut uuden kannattajan, kun Ultra Bra esiintyy 30.1. Helsingissä. Paikkana on Helsingin jäähalli ja lippujen myynti alkoi tänään tiistaina puolenpäivän aikaan.
Yhtyeen paluu herätti valtavan kiinnostuksen, sillä lippuja välittävän Tiketin verkkosivut ja puhelinpalvelu ruuhkautuivat täysin myynnin alettua. Konsertti varattiin loppuun noin puolentoista tunnin kuluessa.
Yhtyeen pianistin ja säveltäjän Kerkko Koskisen mukaan paluuta ei oltu suunniteltu - ainakaan kovin pitkään.
- Kyseessä ei ole mikään sattuma tai se, että asiaa olisi mietitty pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Lähtökohtana tälle oli nimenomaan Haaviston pääsy toiselle kierrokselle. Kaikki on tapahtunut hyvin nopeasti, Kerkko Koskinen toteaa.
Urheilujuhlan tuntua
Koskisen mukaan yhtye esiintyy alkuperäiskokoonpanossaan, eli siinä ovat laulajina Vuokko Hovatta, Terhi Kokkonen, Olli Virtaperko ja Arto Talme. Koskinen on kysynyt mukaan myös Anna Tulustoa, joka lähti yhtyeestä vuonna 1998. Tällä hetkellä Tulosto toimii kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen erityisavustajana.
- Haluamme tällä tavalla osallistua ja vaikuttaa. Tässä meiningissä on ollut urheilujuhlan tuntua, ja asiana tämä on isompi kuin pelkkä presidentinvaali: tässä määritellään pitkälti, millaisia arvoja meillä on Suomessa tulevaisuudessa, Koskinen sanoo.
Ultra Bra perustettin vuonna 1994, ja se hajosi vuonna 2001. Sanoituksia yhtyeelle on tehnyt muun muassa entinen työministeri, vihreiden kansanedustaja Anni Sinnemäki.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
"James Bond ei pärjäisi näillä hetkeäkään" - vakoilun salaisia laitteita näytteillä USA:ssa
New Yorkin näyttelyssä on monien maiden salaisten agenttien työkaluja. Oikeiden vakoiljoiden työ on kaukana elokuvien agenteista, sanoo historioitsija.
Valtio palkitsi nuoria arkkitehteja
Suomalainen ALA-arkkitehdit on saanut tämän vuoden rakennustaiteen valtionpalkinnon. Neljää nuorta arkkitehtia kiitellään näyttävästä kansainvälisestä suunnittelusta.
Tähtihetki arvioi elokuvat Men in Black 3, Rakkaudesta, unelmista ja kaloista sekä DVD-elokuva Withnail & I
Tällä elokuvaviikolla tarjolla on ryminää, rakkautta ja huumoria. Esko Rautakorpi heltyi jakamaan tähtiä avokätisesti.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.