Unesco lisäsi maailmanperintöluetteloonsa palestiinalaisten esittämän kirkon
Palestiinalaiset ottivat uutisen Jeesuksen syntymäkirkon lisäämisestä maailmanperintöluetteloon vastaan riemulla. Yhdysvallat ja Israel syyttivät palestiinalaisten hanketta politikoinniksi.
YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on lisännyt Betlehemissä sijaitsevan Jeesuksen syntymäpaikalle rakennetun kirkon maailmanperintökohteiden listalleen. Esityksen Jeesuksen syntymäkirkon lisäämisestä luetteloon teki palestiinalaishallinto.
Palestiinalaiset ottivat uutisen kirkon ja sen pyhiinvaellusreitin lisäämisestä maailmanperintöluetteloon vastaan riemulla ja kutsuivat päivää historialliseksi oikeudenmukaisuuden päiväksi.
Yhdysvallat sen sijaan ilmoitti olevansa päätökseen hyvin pettynyt.
Eniten tyytymättömyyttä Yhdysvalloissa herätti se, että palestiinalaiset onnistuivat saamaan kohteen hyväksytyksi maailmanperintöluetteloon kiireellisessä aikataulussa. Nopeutetun aikataulun käyttäminen oli Yhdysvaltain mielestä perusteetonta.
Myös Israel arvosteli palestiinalaisten toimintaa. Israel kannatti sinänsä kirkon ottamista maailmanperintökohteiden joukkoon, mutta ei hyväksynyt asian käsittelyä kiireellisenä.
Israelin mukaan päätös osoittaa YK:n olevan palestiinalaisten puolella ja uskovan sen näkemyksen, että Israelin joukot uhkaavat kirkkoa.
Palestiinalaiset sanoivat hakemuksessaan Unescolle olevansa huolissaan kirkon rapistumisesta, koska sitä ei ole voitu kunnostaa sen jälkeen, kun Israelin joukot miehittivät alueen vuonna 1967.
Palestiinalaiset otettiin Unescon jäseneksi viime lokakuussa. Palestiinalaishallinto haki myös YK:n jäsenyyttä, mutta heille ei sitä annettu, koska Palestiinaa ei ole tunnustettu itsenäisenä valtiona.
Jeesuksen syntymäkirkko on rakennettu paikalle, jossa Jeesuksen uskotaan syntyneen. Kirkko sijaitsee Betlehemin kaupungissa Länsirannalla.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Lentokoneen laskuteline syttyi tuleen Moskovassa - video
Lähes täynnä olleen koneen kyydissä oli muun muassa RTR-yhtiön televisioryhmä sekä venäläinen popyhtye Laskovy Mai.
Muotitalo Abercrombie & Fitch joutui kuluttajaboikottiin
Amerikkalaisen vaatettajan toimitusjohtajaa vainoaa vanha haastattelu, jossa sanoi merkkinsä sopivan vain "viileille ja suosituille". Vaatemerkki ei tee L:ää suurempia kokoja naisille.
Aftonbladet: Kolme sairaalaan kultaryöstössä Ruotsissa
Naamioituneet ryöstäjät ammuskelivat keskellä päivää Etelä-Ruotsin Skoonessa.
Japanin tietoturva sakkaa - Yahoo-tileillä epäily jättimurrosta
Viime kuussa Japanin avaruushallinto joutui myöntämään, että ISS-avaruusasemaa koskevaa tietoa on ehkä varastettu. Pari vuotta sitten Sonylta vietiin mahdollisesti yli 100 miljoonan asiakkaan tiedot.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Foxconnissa uusia itsemurhia
Surullisen kuuluisalla kiinalaistehtaalla kootaan Nokian, Applen ja Sonyn tuotteita.
Pohjois-Korea laukaisi useita ohjuksia
Ohjukset ovat päätyneet Japaninmereen, mutta eivät Japanin aluevesille. Pohjois-Koreaa ärsyttänyt Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen yhteinen sotaharjoitus päättyi tiistaina.
Tutkimus: Suomalaiset EU:n keskiarvoa hoikempia
Viimeisimmän Euroopan laajuisen selvityksen mukaan tuhdeimpia ovat unkarilaiset, keveimpiä romanialaiset, kertoo Deutsche Welle.
Saasteita vastaan taisteleva Hongkong sai ensimmäiset sähkötaksit
Sähköautojen luvataan kulkevan yhdellä latauksella 300 kilometriä. Kuljettajat voivat odottaa nyt entistä suurempia tuloja. Hankkeen taustalla on liikemies Warren Buffett.
Kymmeniä loukkaantui junien törmäyksessä Yhdysvalloissa
Muutaman matkustajan vammat ovat vakavia. Onnettomuus sai alkunsa junan pudottua tuntemattomasta syystä raiteilta.
