Kainuu |

UPM kaavailee Kajaaniin tuulivoimapuistoa

UPM kartoittaa ja kehittää Suomessa omistamiaan maa-alueita tuulivoimatuotantoon soveltuviksi. Kainuussa kohteita on muutamia, joista esiin on jo nostettu Kajaanin Luolakangas ja Vaalan Manamansalo.

Tuulivoimala
Kuva: Petteri Juuti / Yle

UPM selvittää parhaillaan Kajaanin Luolakankaan soveltumista tuulivoimatuotantoon. Alustavan arvion mukaan UPM:n omistamalle maa-alueelle voisi sijoittaa noin 20 nykyaikaista, kolmen megawatin tuulivoimalaa.

Toteutuessaan Luolakankaan tuulipuisto voisi arvion mukaan tuottaa sähköä noin 145 gigawattituntia vuodessa. Se vastaa esimerkiksi noin 30 000 kaukolämmitteisen asunnon vuotuista kulutusta.

Suunnitelmat ovat vasta alustavia, kertoo UPM Energian projektipäällikkö Marius Kokko.

- Tällä hetkellä olemme aivan alkuvaiheessa. Teemme luontoselvityksiä, jotka alkoivat lintujen kevätmuuton seurannalla ja kesän halki jatkamme linnuston ja uhanalaisten kasvilajien kartoittamista.

Aikataulu ei ole vielä tiedossa

UPM omistaa Suomessa noin 900 000 hehtaaria maata. Kainuussa yhtiö omistaa 10 prosenttia maasta. Selvityksessä on lukuisia kohteita, sanoo Kokko.

- Kainuussa on yleisesti ottaen vähemmän asutusta ja monet UPM:n maat sijaitsevat alueilla, missä on järkevää selvittää tuulivoiman mahdollista hyödyntämistä.

Kajaanin Luolakankaan lisäksi UPM selvittää Vaalan Manamansalon soveltumista tuulivoimatuotantoon. Kummassakin kohteessa on vielä liian aikaista visoida, milloin tuulivoimalat toimisivat, sanoo Kokko.

- Tuulivoima on varmasti kainuulaisten mielestä hyvä tapa lisätä paikallisesti päästötöntä ja omavaraista energian tuotantoa. Uskomme, että kainuulaiset ottavat tuulivoiman omakseen.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä