Talous |

UPM:n Pesonen: Myllykoski on pysyvästi kilpailukyvytön

Metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan Myllykosken paperitehtaasta ei ole mahdollista saada kyllin tuottavaa millään muutoksilla. Pesonen vastaa näin työministeri Lauri Ihalaisen ihmettelyyn, miksi metsäyhtiö ei lomauttanut työntekijöitä välttyäkseen irtisanomisilta.

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen vierailiee Ylen  A-plus -ohjelmanssa.
UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen vieraili Ylen A-plus -ohjelmassa keskiviikkona. Kuva: YLE

Pesonen muistuttaa Ylen A-plus-ohjelman haastattelussa, että UPM lähti lomautuslinjalle vuoden 2008 talousvaikeuksien yhteydessä, mutta nyt tilanne on toinen. Lakkautusuhan alla olevat tehtaat eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa.

- Ranskan, Saksan ja Myllykosken yksiköt ovat olleet raskaasti tappiollisia usean vuoden ajan. Teollisuuden täytyy huolehtia kilpailukyvystään joka päivä, Pesonen perustelee pahimmassa tapauksessa lähes 1 300 työntekijän irtisanomiseen johtavia yt-neuvotteluja.

Jussi Pesonen ei myönnä, että vastikään toteutuneen UPM:n ja Myllykoski konsernin kaupan tarkoituksena oli ostaa paperintuotannon ylikapasiteettia pois markkinoilta. Hänen mukaansa nopeisiin yksiköiden sulkemisiin on syynä ainoastaan metsäyhtiön sisäiset tehostamistoimet. Uusia leikkauksia ei yt-neuvottelujen jälkeen kuitenkaan ole näköpiirissä lähitulevaisuudessa.

- UPM:ssä on neuvottelujen jälkeen mittavat rakenteelliset muutokset tehty. Uskomme näin pärjäävämme kustannuspelissä, Pesonen sanoo.

Epävarmassa taloustilanteessa uuden työpaikan löytäminen enimmillään 650 suomalaistyöntekijälle näyttää kuitenkin hankalalta tehtävältä. Tämän myöntää myös Pesonen.

- Nyt ollaan kovempien haasteiden edessä kuin 2006, Pesonen sanoo viitaten Kouvolan Voikkaan paperitehtaan alasajoon muutama vuosi sitten.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä