Kotimaa |

Uponnut alus oli tuttu vieras Kotkassa

Eloonjääneiden löytäminen uponneesta laivasta on epätodennäköistä, sanoo Hollannin merivartiosto.

Baltic Ace.
Baltic Ace. Kuva: Hans Blomvliet / AFP / Lehtikuva

Pohjanmerellä uponnut rahtialus oli tuttu vieras Kotkan satamassa.

Se on tuonut usein suomalaissatamaan autoja Belgiasta. Viimeksi se lähti Kotkasta viime lauantai-iltana.

- Alus on vieraillut satamassa useita kertoja. Se kuului vakituisimpiin kävijöihin, kertoo sataman liikenneosaston vuoroesimies Heli Palmu.

Palmu kuvaa 148-metristä alusta laatikoksi.

- Se oli samanlainen, kuin muutkin tämän kokoiset laivat, hän sanoo.

Alus oli upotessaan Palmun mukaan lastissa, ja vei meren pohjaan mukanaan ison määrän autoja.

Tämänhetkisten tietojen mukaan Baltic Ace -aluksen onnettomuudessa on kuollut neljä miehistön jäsentä, ja seitsemän on kateissa.

Viranomaiset eivät pidä todennäköisenä, että onnettomuudesta selvinneitä enää löytyy.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Viron 1. jalkaväkiprikaatin konekiväärimies harjoituksissa.

Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?

Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä