UPV valmis nousemaan: "Otamme haasteen vastaan"
UPV on Ykköspesiksessä ykkösenä. Hyvin sujuva loppukausi takaisi odotetun paluun pääsarjatasolle.
Pesäpallojoukkue Ulvilan Pesä-Veikot suuntaa loppukauteen tavoitteenaan nousta Superpesikseen.
UPV:n miesjoukkue on tällä hetkellä Ykköspesiksen kärjessä. Ulvilalaiset ovat alunperin tavoitelleet kohoamista ylempään sarjaan vasta vuodeksi 2014, mutta toiminnanjohtaja Mikko Virtanen sanoo joukkueen olevan valmis nousuun jo tänä vuonna.
-Tavoitteeksi tälle kaudelle olemme alunperin asettaneet neljän parhaan joukkoon pääsemisen. Se on edelleen realistinen päätavoite, mutta nälkä kasvaa syödessä ja joka peliin lähdemme voittamaan, Virtanen sanoo.
Paljon on totta kai tehtävää, jos nousu onnistuu.
Virtanen arvioi, että joukkueen menestyksen takana on uusien nuorten pelaajien kasvaminen. Myös vanhemmat pelaajat ovat onnistuneet otteissaan.
-Olemme jo miettineet, miten käy, jos nousemme Superpesikseen. Paljon on totta kai tehtävää, jos nousu onnistuu. Seura on valmis haasteeseen, jonka nousu tuo. Meillä on kokemusta Superpesiksestä, ja tiedämme, että budjetti olisi kaksinkertaistettava ja pelaajarintamalla olisi siinä tilanteessa tehtävä viisaita hankintoja, Virtanen arvioi.
UPV:n toiminnanjohtaja Mikko Virtanen sanoo, että mahdollisessa nousutilanteessa nuoret muodostavat edelleen joukkueen rungon. Hän haluaa antaa nuorille tilaa, koska nämä ovat vastanneet joukkueen hyvästä menestyksestä tällä kaudella.
Satakunnasta miesten Superpesiksessä pelaa tällä hetkellä Kankaanpään Maila, jonka alkukausi on ollut hyvin takkuinen. Virtanen sanoo uskovansa, että KaMan peli paranee vielä loppukaudesta.
- Pahimmassa tapauksessa voisimme joutua nousukarsintaan KaMaa vastaan, mutta sitä on vielä liian aikaista pohtia. Uskon, että KaMa hoitaa vielä paikkansa Superpesiksen pudotuspeleihin. Heillä on hyvä joukkue kasassa, Virtanen sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Hyökkääjä Toni Koivisto palaa Rauman Lukkoon
16-vuotiaana SM-liigassa debytoinut Toni Koivisto palaa Lukkoon. Hän pelasi Raumalla 1999-2005.
Air100 lentää Porista Helsinkiin koko kesän
Lentoyhtiö ei ole vielä saavuttanut kannattavuustavoitettaan. Yhtiö kuitenkin kertoo, että kysyntä on kasvanut jatkuvasti.
Rouva 47 - lääkäri käyttää nimeäsi vain luvan kanssa
Aluehallintovirasto on lähettänyt terveyskeskuksille paimenkirjeen, jossa se muistuttaa, että kaikki potilaasta tallennettu tieto on aina salassa pidettävää. Sukunimellä kutsumisen voi korvata esimerkiksi vuoronumerolla.
Näin eroon tuholaisista ja sienitaudeista kotikonstein
Radiopuutarhuri kokosi hyödyllisiä vinkkejä ja kotikonstein toteuttavia reseptejä sienitautien ja tuhoeläinten torjuntaan puutarhassa.
Aikuisen puuttuminen nuoren kaveripiiriin voi olla haitallista
Aikuisten puuttuminen kaveripiiriin voi aiheuttaa sen, että ilman toisten tukea jää juuri se nuori, joka tarvitsisi sitä eniten.
Jääpalloseura Narukerän kymmenientuhansien laskut maksamatta Porin kaupungille
Liigatasolla pelaava jääpalloseura on jättänyt jääaikalaskuja maksamatta. Seura on tehnyt maksusuunnitelman ja aikoo maksaa velat kesäkuun loppuun mennessä.
Maakotkaa supikoirana ampuneelle sakkotuomio
Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut maakotkan supikoirana ampuneen harjavaltalaismiehen sakkoihin ja vahingonkorvauksiin. Käräjäoikeuden mukaan metsästäjä syyllistyi luonnonsuojelurikkomukseen ampuessaan haaskalla ollutta maakotkaa.
Parkkitalo tarvitaan - sairaanhoitopiiri haluaa Porin kaupungin mukaan
Keskussairaalan parkkipaikkapula vaatii pikaisia ratkaisuja. Uusi parkkitalo rakennettaisiin Porin rautatieaseman ratapihan ja valtatie 2:n väliin.
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilusti
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilun kolmanneksen viime vuonna, kerrotaan riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
