Urheilijan aito puhe koskettaa
Näyttelijä, esiintymisvalmentaja Jaana Saarinen opastaa paljon julkisuudessa olevia olemaan omana itsenään. Aito, rehellinen puhe urheilusuorituksen jälkeen riittää.
Esiintymisvalmentajan neuvo urheilijoille käyttäymiseen mediassa on hyvin yksinkertainen: ole rehellisesti oma itsesi.
Näyttelijä, esiintymisvalmentaja Jaana Saarinen sanoo, että on mahtavaa katsella kun urheilijat antavat lausuntoja. Kaikki ovat olemuksessaan niin läsnäolevia, ja kertovat juuri niistä tunnelmista, missä sillä hetkellä ovat.
- Sen ihmisen tuoreus on parhaimmillaan kun se tapailee: minä en tiiä, en tiiä, miten tää näin meni. Heidän tuloksensa sitten puhuvat puolestaan.
Saarinen on ehdottomasti sitä mieltä, että kaikkien ei tarvitse olla yhtä sujuvia ja sanavalmiita verbaalikkoja.
Media voi olla myös raakaa peliä
Urheilu ja urheilijat kiinnostavat. Yksinäisyydessä harjoittelevan urheilijan on valmistauduttava myös julkisuuteen. Urheiluareenoilla toimittajat parveilevat ympärillä ja urheilija joutuu olemaan valokeilassa halusi sitä tai ei. Ujolle ihmiselle tilanne voi olla hankala.
Ujoudesta ei tarvitse päästä eroon. Saa olla ujo mutta pitää selviytyä.
Esiintymisvalmennusta tarvitaan urheilijoille siinä tapauksessa, kun on esiintymispelkoja. Jaana Saarinen rohkaisee kaikkia esiintymiskammon kanssa kamppailevia.
- Ujoudesta ei tarvitse päästä eroon. Saa olla ujo mutta pitää selviytyä.
Saarinen muistuttaa, että kaikki me ihmiset olemme erilaisia ja puhumme eri tavalla. Esimerkiksi takeltelu puheessa ei ole hävettävää. Tärkeintä on päästä sen yli ja keskittyä sanottavaansa. Tämä on selviytymiskeino myös arkisissa tilanteissa esimerkiksi työpaikalla.
- Okei, mä tiedän kun avaan suuni, niin kaikki kattoo mua, okei mä voin punastua. Mitä sitten, mitä se haittaa, moni punastuu.
Esiintymistilanteissa on A ja O se, että tietää mitä puhuu. Yleisön eteen ei kannata mennä valmistautumattona. Jos käyttää spontaaneja puheenvuoroja, silloin on tärkeintä, että kuuntelee tarkkaan mitä muut puhuvat .
Se on niin aito mies
Keihäsmies Antti Ruuskasen ilmaisua Jaana Saarinen pitää hyvänä esimerkkinä mutkattomuudesta.
Hänen mielestään juuri tällainen urheilija on loistava haastateltava. Hän vastaa jykevästi ja selkeästi, eikä turhia hötkyile. Ruuskanen myös osaa ymmärrettävästi analysoida omaa urheilusuoritustaan, niin että myös kuuntelija ja katsoja sen ymmärtää.
Esiintymisvalmentaja Jaana Saarinen pitää murretta puheen mausteena. Varsinkin silloin, kun murteen puhuminen on aitoa eikä sitä käytetä provosoivasti.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Europarlamentaarikko palasi vanhaan nimeensä
Keskustan europarlamentaarikko Riikka Manner on nyt Pakarinen.
"I love Kuopio"-graffitikilpailun voittoteokset nähtävillä parkkitalon seinässä
Haapaniemen pysäköintitalon seinä sai tänään väriä pintaansa Kuopiossa. Betoniseinällä on nyt näkyvillä kolmen parhaan tiimin teokset.
Ultraäänitutkimus varmisti Kuopion vanhojen puiden kunnon
Arboristi Teppo Suoranta tarkastaa 70 puun kunnon Kuopiossa. Snellmanin puistossa hän mittaa puita ultraäänellä ja mikroporauksella. Kaupungissa on kiistelty siitä, ovatko puistojen vanhat puut vaarallisen lahoja.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Suomalaiskiekkoilija treenasi Oklahomassa pari tuntia ennen tornadon tuloa
Kuopiolaislähtöinen ammattilaisjääkiekkoilija Teemu Hartikainen oli noin kymmenen kilometrin päässä, kun Oklahoman tornado iski. Pari tuntia aiemmin Hartikainen oli ollut kaupungin jäähallilla harjoituksissa.
Ravitsemustieteen professori: ruokavalioneuvonnan oltava entistä yksilöllisempää
Tulevaisuuden haasteisiin kuuluu yksilön tasolla toimivan ja terveyttä edistävän ruokavalion toteutuminen. Usein ruokavaliomuutokset lopahtavat oman vastuun puuttumiseen.
Bioöljyn jalostus toisi Pohjois-Savoon satoja työpaikkoja
Maakuntaliiton tilaaman selvityksen mukaan Pohjois-Savossa riittäisi puutavaraa jopa viiden bioöljyjalostamon pyörittämiseen. Kuopiolainen yritys avaa lähivuosina biojalostamon Iisalmeen, mutta muista investoinneista ei vielä ole tietoakaan.
Raja-aitaa ei haluta haravoida – kuusiaidasta "uusi buumi"
Pihojen reunuksille halutaan nyt helppohoitoisia pensas- ja havuaitoja. Valintakriteereinä ovat lisäksi nopea kasvuisuus sekä tuuheus.
Sakari Salminen jättää KalPan – siirtyy Torpedoon
Kuopiolaisseura tiedotti asiasta tiistaina. Hyökkääjän uusi seura on Torpedo Nizhni Novgorod.
Työttömyyden nousu hidastui huhtikuussa
Pohjois-Savossa hieman yli 13 000 työtöntä
