Etelä-Karjala |

Urheilu ja ruoka auttavat turvapaikanhakijoita suomalaiseen kulttuuriin

Vastaanottokeskus muutti keväällä Lappeenrannan Tiuruniemestä Konnunsuon entisen vankilan tiloihin. Nyt osa turvapaikanhakijoista ottaa osaa Kontufolk-festivaalin järjestelyihin.

Nuoria turvapaikanhakijoita opiskelemassa suomen kieltä.
Nuoret turvapaikanhakijat opiskelevat suomen kieltä odottaessaan oleskelulupapäätöstä Parikkalassa. Kuva: YLE Etelä-Karjala

Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden tilanne Konnunsuolla Lappeenrannassa on odottava. Vastaanottokeskuksen pakolaisohjaaja Jussi Härkösen mukaan nyt odotellaan päätöksiä siitä, ketkä jäävät oikeasti Suomeen ja ketkä lähtevät takaisin.

Pakolaisohjaaja Härkönen pystyy mainitsemaan muutamia asioita, jotka ovat auttaneet turvapaikanhakijoiden sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Yksi iso asia on kieli.

- Meillä suomen kielen opetuksen taso on aivan huikean korkealla. Me pystymme Joutseno Opiston kanssa yhteistyössä opettamaan paljon ja siitä on tullut muualta Suomestakin palautetta, että miten hyvin me täällä voimme hoitaa tämän asian kuntoon, Härkönen kertoo.

Moninkertainen mestari valmentaa nyt junioreita

Urheilu on ihmeellinen asia. Se pitää kroppaa hyvässä kunnossa, mutta se myös yhdistää kieli- ja kulttuurimuureista huolimatta.

- Eteläkarjalaisten urheiluseurojen kanssa on tehty yhteistyötä ja etenkin jalkapallossa, joukkueet ovat saaneet vastaanottokeskuksesta pelaajia riveihinsä.

Härkösen mukaan turvapaikanhakijoilla on joskus iso kynnys omien osaamisten kehumiseen.

- Vastaanottokeskuksessa on ollut vapaaottelun kahdeksankertainen maansa mestari. Hänellä oli kaikki mitalitkin ja muut mukana, jotta uskottaisiin. Tällä hetkellä hänellä on Imatralla muutama nyrkkeilyvalmennettava, Härkönen kertoo.

Vastaanottokeskus ja Kontufolk yhteistyössä

Lappeenrannan Joutsenossa järjestetään Kontufolk-festivaali, missä myös vastaanottokeskus on näkyvästi esillä. Erilainen ruoka on mielenkiintoinen ja samalla yhdistävä tekijä.

- Olemme suunnitelleet Kontufolkin kanssa yhteistyötä ruuan suhteen. Teemme sinne etnisen keittiön, joten siellä voi maistaa todella aitoja erilaisia ruokia.

Myös musiikki auttaa sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Pakolaisohjaaja Härkösen mukaan sekin huomattiin, kun Kontufolkista alettiin puhua.

- Meiltä vastaanottokeskuksesta löytyi gospel-kuorokin, Härkönen hymyilee.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä