Urpalainen: Toiveissa kaksi kuntaa
Etelä-Karjalan kunnissa elää ministeriön työryhmän esityksestä huolimatta vahva tahto yhdistää maakunnan kunnat mieluummin kahteen kuin yhteen kuntaan. Perusteluita mietitään vielä.
Imatran kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anu Urpalainen ei yllättynyt kuntauudistusta selvitelleen työryhmän esityksestä. Hänen mielestään perustelut olivat odotettavissa. Siitä huolimatta hän haluaisi, että Imatran ja Lappeenranna seutukunnat voisivat säilyä erillisinä.
- Kyllä meillä Imatralla on vahva näkemys, että tässä maakunnassa tulisi olla kaksi kuntaa, Urpalainen sanoo.
Urpalaisen mukaan kahden kunnan malli on toiveissa suurimmassa osassa Etelä-Karjalan kuntia.
- Kyllä seutukunnallisissa keskusteluissa ja virkamiestasollakin on nähty, että kaksi kuntaa olisi parempi, Urpalainen sanoo.
Isossa koko maakunnan kattavassa kunnassa olisi Urpalaisen mielestä vaikea huolehtia reuna-alueiden palveluista.
Työryhmä perustelee yhden kunnan mallia mm. sillä, että Imatran seudulla on jo nyt vaikeuksia väestöpohjan vähenemisen ja ikääntymisen kanssa. Suuressa kunnassa Imatran seudun väestökato kompensoituisi paremmin.
Kahden kunnan malli vaatisi myös Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin purkamista, mikä veisi toimialan kehitystä taaksepäin.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Voisalmen päivätoimintakeskuksen korjaukselle kiire
Päivätoimintakeskuksen ulkoseinässä ja alapohjassa on havaittu terveydelle haitallisia kosteusvaurioita. Kiireelliset korjaustyöt tehdään tänä vuonna.
Uimavedet jo tavanomaista lämpimämpiä
Aurinkoinen sää on lämmittänyt uimavesiä jo niin paljon, että ensimmäiset uskalikot ovat päässeet heittämään talviturkkinsa. Lappeenrannan edustalla Saimaan lämpötila on jo +13 astetta.
Parkkikiista aiheutti joukkotappelun Lappeenrannassa
Lappeenrannan keskustassa sunnuntaina tapahtunut joukkotappelu johtui poliisin mukaan parkkipaikkakiistasta. Etelä-Karjalan poliisin mukaan kaksi turkkilaista miestä oli hyökännyt venäläisten turistien kimppuun.
Keskustele: Mitä kaipaat Lappeenrannan kaupunginteatteriin?
Lappeenrannan kaupunginteatterin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä. Suuren näyttämön 50 esityksestä oli keskimäärin vain noin sata katsojaa per esitys.
Suomenniemeltä vaaditaan korvauksia sikainfluenssarokotuksesta
Kuntalaisen mukaan kunnan työntekijän antama rokote johti kuntoutustarpeeseen. Kunnanjohtajan näkemyksen mukaan kunta ei ole korvausvelvollinen.
Loma-asunnot ehtivät valmiiksi
Lappeenrannan Rauhassa järjestettävillä loma-asuntomessuilla on alkanut loppukiri. Kaikkien asuntojen uskotaan valmistuvan ajoissa. Juhannuksen jälkeen avattaville messuille rakentuu parikymmentä loma-asuntoa.
Tirilän VPK:lle suomenmestaruuspronssia
Lappeenrantalainen Tirilän VPK ei onnistunut uusimaan viime vuoden mestaruuttaan viikonloppuna järjestetyssä palokuntien SM-kisassa. Voiton vei Ylöjärven VPK.
Torniainen: Kevyempää ohjelmaa teatteriin
Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen toivoo kaupunginteatteriin kevyempää ohjelmaa ja vierailevia tähtiä. Niillä voitaisiin saada katsojaluvut nousuun.
Nuoret ylittivät rajan luvatta
Kaksi alaikäistä suomalaisnuorta käveli Venäjän puolella viisi metriä ja palasi takaisin. Luvaton ylitys tapahtui Nuijamaan vanhalla rajanylityspaikalla.
Joukkotappelu Lappeenrannassa - poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
Todennäköisesti turkkilais- ja venäläissyntyiset henkilöt ottivat yhteen sunnuntaina puoliltapäivin kaupungin keskustassa. Aseina käytettiin mailoja ja pamppuja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.