Aamu-tv |

Urpilainen antaisi eläketyöryhmälle aikalisän

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen antaisi Jukka Rantalan eläkeuudistuksia pohtivalle työryhmälle muutaman vuoden aikalisän. YLEn Aamu-tv:ssä vierailleen Urpilaisen mukaan nyt pitäisi keskittyä työelämän laadun parantamiseen.

Jutta Urpilainen
Jutta Urpilainen vieraili YLEn Aamu-tv:ssä. Kuva: YLE

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen korostaa, että tärkeintä olisi nyt työelämän laadun parantaminen. Laatuasioita pohtii EK:n johtajan Jukka Ahtelan vetämä työryhmä. Sen sijaan Jukka Rantalan vetämälle työryhmälle Urpilainen antaisi lisäaikaa muutamia vuosia. Rantalan ryhmä pohtii eläkejärjestelmän uudistamisen tarpeita.

Molemmat työryhmät asetettiin vuosi sitten pohtimaan keinoja työurien pidentämiseksi. Pääministerin ilman kolmikantaa ajama hanke eläkeiän nostamisesta parilla vuodella oli sitä ennen saanut ammattiyhdistysliikkeen takajaloilleen.

Urpilaisen mukaan työelämän kehittäminen pidentäisi parhaiten työuria ja voisi ehkäistä työntekijöiden siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Rantalan työryhmän eläkeuudistuksen tarpeisiin voitaisiin Urpilaisen mukaan palata seuraavan noususuhdanteen aikaan. Siihen mennessä olisi kerätty enemmän kokemusta laadun parantamisen ja vuoden 2005 eläkeuudistuksen vaikutuksista työuriin.

Urpilainen huomautti, että myös työttömyyden torjunta pidentäisi työuria. Hän arvosteli jälleen hallitusta liian lepsusta työttömyyden torjunnasta.

Nuorisotyöttömyyden hoitoon Urpilainen kaipaa yhteiskuntasopimusta, jossa ainakin valtio, kunnat ja valtionyhtiöt sitoutuisivat palkkaamaan nuoria töihin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Aamu-tv

Withnail & I on hieno kuvaus ystävyydestä ja nuoruudesta

Whitnail & I on vuoteen 1969 sijoittuva, kahdesta työttömästä näyttelijästä kertova tragikomedia. Nämä alkoholin ja kaikenlaisten mieltä laajentavien aineiden suurkuluttajat kokevat elämän Lontoossa ahdistavaksi ja päättävät lähteä hyvin ansaitulle, maaseudulle suuntautuvalle juomalomalle. Tätä tarkoitusta varten he päätyvät lainaamaan tarinan päähenkilön, Withnailin rikkaan, homoseksuaalisen sedän omistamaa maaseututaloa.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä