Velkakriisi |

Urpilainen: Eurobondit vaaraksi terveille talouksille

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) pitää Euroopan yhteisiä velkapapereita eli niin sanottuja eurobondeja sijoittajien kannalta ongelmallisina ja vaarallisina terveille talouksille.

Jutta Urpilainen.
Jutta Urpilainen. Kuva: YLE

Torstaina Presidenttifoorumissa puhuneen Urpilaisen mukaan yhteisvastuullisten lainojen myötä sijoittajat saattavat menettää loputkin luottamuksen rippeet euroalueeseen.

- Tarvitsemme luottamuksen vahvistamista niin kansallisvaltioiden taloudenpitoon kuin finanssimarkkinoille. Luottamusta vahvistetaan myös niin, että terveitä talouksia suojataan kriisin tartunnalta. Tämä on yksi keskeinen syy, miksi esitykset eurobondien käyttöönotosta eivät ole kannatettavia.

- Pahimmillaan eurobondit johtavat tilanteeseen, jossa sijoittajat menettävät viimeisen luottamuksen euroalueeseen terveiden maiden joutuessa yhteisvastuuseen kriisimaiden lainoista, Urpilainen sanoo.

Rehn varoitti ylemmyyden tunteesta

EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn puolestaan varoitti foorumissa Suomea ylenkatseesta muuta Eurooppaa kohtaan. Rehnin mielestä Suomessa on vallalla ylemmyyden tunne.

- Olen havainnut suomalaisessa keskustelussa ylemmyyskompleksia. Ollaan ikään kuin parempien piirien väkeä Euroopassa ja maailmassa. Kannattaa muistaa 1980-luvun loppu, jolloin Suomea pidettiin Euroopan Japanina. Kuinkas sitten kävikään, tuli lama, ja Suomi oli 1990-luvulla parasta A-ryhmää korkeintaan Kummelin tv-show'ssa, Rehn sivalsi.

Kommentoi aihetta

(49 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Huvittunut

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olli Rehnin sivalluksista en paljoa perusta. Miehellä on oma lehmä niin syvällä EU:n ojassa, että "sivallusta" tietenkin pukkaa ihan viran puolesta kaikille, jotka eivät kannata liittovaltiokehitystä.




Miettisit vähän Olli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Rehn on osasyyllinen kriisiin, koska on varoituksista huolimatta yrittänyt haalia jokaisen konkurssimaan EU:n ja euron pariin. Onneksi ei onnistunut Turkin suhteen!




AH

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olen Rehnin kanssa aivan samaa mieltä. Samassa veneessä tässä ollaan, ja on turhaa populismia nälviä muita maita siitä että veneen pohjassa on reikä, koska vene on uppoamaisillaan yhtä kaikki.


Rehn norsunluutornissaan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Rehniä kiukuttaa kun Suomi on tähän saakka noudattanut Brysselin pienintäkin kehotusta ja nyt meinaa ajatella omilla aivoillaan?


Paluu markkoihin edessä?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Aikooko eurobondien vastustajat Saksa ja Suomi erota euroalueesta,jos eurobondit otetaan käyttöön EU:ssa?Palataanko siis takaisin mahdollisesti Saksan markkoihin ja Suomen markkoihin?


Tuoreimmat aiheesta: Velkakriisi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä