Urpilainen: Radiohiljaisuutta tarvitaan luottamuksen rakentamiseen
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen perusteli tiistaina hallitusneuvottelujen äärimmäisen niukkaa tiedotuslinjaa luottamuksen rakentamisella. Hänen mukaansa neuvotteluissa on edetty, mutta muiden neuvottelijoiden tapaan hän vaikeni yksityiskohdista.
- Jotta neuvottelut etenisivät aidosti, täytyy olla luottamusta puolin ja toisin. Luottamuksen rakentaminen edellyttää radiohiljaisuutta, Urpilainen selvitti Säätytalolta poistuessaan.
Urpilainen kuittasi lyhyesti myös kysymykset talousraamista ja tarpeesta päässä siitä ensin sopuun.
- Talous on yksi osa näitä isoja haasteita, joita me käsittelemme eri ryhmissä. Näkemyksiä on vaihdettu ja eteenpäin on siltäkin osin menty, mutta mitään yksityiskohtia en lähde tässä läpi käymään, SDP:n puheenjohtaja taiteili.
Osa työryhmistä loppusuoralla
Urpilainen ei lähtenyt myöskään arvioimaan, saadaanko neuvottelut valmiiksi ennen viikonvaihdetta.
- Vaikea arvioida. Minusta on hyvä, että olemme lähteneet tähän sillä asenteella, että tärkein on lopputulos - ei se, missä ajassa se syntyy, Urpilainen perusteli.
- Sen takia otamme niin paljon aikaa kuin vaaditaan, hän jatkoi.
Samaa sanoi ennen neuvotteluja myös hallituksenmuodostaja Jyrki Katainen (kok.).
Urpilaisen mukaan työt ovat kuitenkin kokonaisuudessaan edenneet hyvin. Joissakin työryhmissä asiat alkavat olla sinettiä vaille valmiita.
- Työryhmissä on edistytty tosi hyvin. On sellaisia ryhmiä, joissa työ on jo lähes loppusuoralla, Urpilainen sanoi.
Hän tosin lisäsi, että joissakin ryhmissä on vielä paljon tekemistä.
- Eteenpäin on menty ja se on tärkeintä. Suunta on aina tärkein, Urpilainen sanoi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.