Urpilainen: Suomi ja Espanja sopuun vakuusneuvotteluissa
Suomi ja Espanja ovat päässeet sopuun vakuusneuvotteluissa tänään. Sopimus on Kreikan vakuussopimuksen mukainen. Suomi on ainoa maa, joka saa vakuudet.
Suomi ja Espanja ovat päässeet sopuun vakuusneuvotteluissa tänään, sanoi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) iltapäivällä. Muut euromaat ovat hyväksyneet sopimuksen, joka on Kreikan vakuussopimuksen mallin mukainen.
Suomi neuvotteli Espanjan valtion kanssa, mutta sopimuksen osapuolena on Espanjan talletussuojarahasto, joka on pankkien omistama.
- Espanjan valtio ei voi olla suoraan sopimusosapuoli vakuussopimuksessa johtuen velkojien tasa-arvoisuudesta, Urpilainen valottaa järjestelyn taustoja.
Urpilaisen mukaan Espanjan hallitus on ilmoittanut hänelle kirjallisesti olevansa sitoutunut nyt syntyneeseen sopimukseen. Suomi on Urpilaisen mukaan ainoa maa, joka saa vakuudet.
- Monelle maalle tämän EVM:n eli pysyvän kriisimekanismin pääoman maksaminen kerralla on erittäin hankalaa. Puhutaan niin isoista summista, että se ei kerta kaikkiaan heille ole mahdollista.
Suomi on ainoa maa, joka on maksanut kerralla koko pääomansa Euroopan pysyvässä kriisimekanismissa EVM:ssä vastineeksi Kreikan lainavakuuksista. Suomen maksama osakepääoma on 1,44 miljardia euroa.
Suomi saa vakuuden 40 prosentin osuudelle lainan kokonaissummasta 1,9 miljardista eurosta. Näin ollen vakuussumma on noin 770 miljoonaa euroa, jos Espanjan ohjelman suuruus on 100 miljardia euroa.Vakuussumman pohjana on Standard & Poor's -luottoluokittajan aiemmin tekemä tappiolaskelma eli se minkä verran velasta jää saamatta, kun maasta tulee maksukyvytön.
"Vakuudet maksetaan käteisenä"
Urpilaisen mukaan vielä ei voida arvioida, maksetaanko Espanjalle tukea koko sille hyväksytty 100 miljardia euroa.
- Se jää nähtäväksi myöhemmässä vaiheessa, kun nähdään millainen espanjalaisten pankkien tarkka tilanne on ja se stessitestit tehdään sekä pääomitussuunnitelmat siltä pohjalta.
Valtiovarainministeri Urpilaisen mukaan Espanjan vakuudet maksetaan rahana.
- Espanjan talletussuojarahasto maksaa käteistä vakuustilijärjestelyyn siinä vaiheessa, kun euroryhmä alkaa valmistelemaan lainaerää Espanjalle.
Laina-ajaksi on sovittu 12,5 vuotta. Vakuutta maksetaan käteisenä Suomen vakuustilille sitä mukaan, kun Espanjalle maksetaan lainaeriä. Jos Suomen antama takaus Euroopan rahoitusvakausvälineelle ERVV:lle laukeaa maksettavaksi, laukeaa myös vakuus maksettavaksi.
Urpilaisen mukaan sopimukseen on myös kirjattu se, että Suomen vakuus koskee myös tilannetta, jossa Espanjan rahoittaminen mahdollisesti siirrettäisiin ERVV:ltä Euroopan pysyvälle vakausmekanismille EVM:lle.
- Jos käy niin, että osa lainaneristä maksetaankin EVM:n kautta, ja siinä yhteydessä päätetään, että näillä EVM:n eli pysyvän mekanismin kautta annetuilla lainoilla ei ole ensisijaisuutta, niin silloin Suomi saa vakuudet myöskin näille erille, Urpilainen sanoo.
"Laajempi julkisuus kuin Kreikan tapauksessa"
Entä millaisen hinnan Suomi joutui sopimuksesta maksamaan? Urpilaisen mukaan tällä kertaa ei paljoakaan.
- Espanjan vakuuksien hintana me sitoudumme ainoastaan luopumaan Espanjan lainojen korkomarginaalin tuottamasta voitosta.
Urpilaisen mukaan kovin suurista voitoista Suomi ei ole luopumassa, sillä ERVV:ssä korkomarginaali on tällä hetkellä nolla korkopistettä.
Vakuussopimus on mahdollista julkistaa laajemmin kuin Kreikan tapauksessa, koska Espanjan talletussuojarahastolla ei ole liiiketoimintaa. Eduskunnalla on mahdollisuus tutustua koko vakuussopimukseen on turvattu sopimuksessa erikseen. Urpilaisen mukaan järjestely vastaa täysin Suomen julkisuuslainsäädäntöä.
Jutta Urpilainen on tyytyväinen sopimuksen sisältöön.
- Täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen tähän lopputulokseen. Mun mielestä tiiviissä, kovassa aikataulussa olemme pystyneet saamaan Suomen ja suomalaisten veronmaksajien kannalta sellaisen vakuusjärjestelyn, joka turvaa meidän asemaamme ja myöskin on rajaamassa Suomeen kohdistuvia riskejä, Urpilainen selvitti tuntojaan tiistain tiedotustilaisuudessa.
Hallitus antaa keskiviikkona Espanjan lainaohjelmaa koskevan tiedonannon eduskunnalle. Koolle kutsuttu eduskunta käsittelee asiaa torstaina ja mahdollinen äänestys pidetään perjantaina.
Tuoreimmat aiheesta: Velkakriisi
Slovenia torjuu talouskriisiä myymällä valtionyhtiöitä
Euroalueen seuraavaksi kriisimaaksi veikkailtu Slovenia julkisti torstaina vakauttamisohjelman, jolla se pyrkii selviämään talousahdingostaan.

Keskustele uutisesta
Suomi ja Espanja pääsivät alkuviikosta sopuun Espanjan lainapaketin vakuusneuvotteluissa. Suomi vaati ja sai ainoana euromaana vakuudet. Ovatko Suomen saamat vakuudet mielestäsi riittävät?