Yleistä |

Usein kysytyt kysymykset

YLE Uutisten logo
Kuva: YLE

Täältä löydät vastauksia yleisimpiin YLE Uutisten nettisivuja koskeviin kysymyksiin.

Miten löydän sivuilla aiemmin julkaistuja uutisia?

YLE Uutisten sivuilla julkaistut uutiset löytyvät arkistohaustamme. Arkisto ulottuu vuoden 2004 syyskuuhun.

Miksi joissain arkistojutuissa julkaisuajankohdassa lukee vain viikonpäivä?

Viikon sisällä julkaistuissa uutisissa mainitaan vain viikonpäivä, sitä vanhemmissa päivämäärä. Esimerkiksi tiistai tarkoittaa siis viime tiistaita ja keskiviikko viime keskiviikkoa. Sama koskee myös kommentteja.

Miksi kaikkia uutisia ei pysty kommentoimaan?

Kaikkia uutisia ei voida avata kommenteille, koska uutiskeskustelumme on ennakkomoderoitua ja moderointiresurssimme ovat rajatut. Niinpä kommentoinnille pyritään avaamaan päivän tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat uutiset. Sääntöön on kuitenkin joitain poikkeuksia, usein esim. emme avaa käynnissä olevaa rikostutkintaa tai oikeuskäsittelyä koskevaa uutista keskustelulle. Päätöksen kommentointimahdollisuuden avaamisesta tekee YLE Uutisten moderaattori.

Miksi kommenttini ei näy keskustelussa?

Kaikki uutiskeskustelun kommentit tarkastetaan ennen hyväksymistä, niiden julkaisemisessa on siis pieni viive. YLE Uutiset päättää, mitkä kommenteista julkaistaan. Mm. aiheeseen liittymättömiä, kirosanoja sisältäviä, rasistisia, halventavia tai henkilön koko nimellä kirjoitetuja kommentteja ei julkaista. Lue kommentointiohjeet täältä.

Miten voin lähettää palautetta internet-uutisista?

Voit soittaa toimitukseemme numeroon 09-1480 7184 tai käyttää palautekaavakettamme.

Minne voin antaa palautetta Teksti-tv:n sisällöstä?

Teksti-tv:n sivuja tuottaa useampi tekijä. Sivuista vastaavien tahojen yhteystiedot löydät täältä. Enemmän tietoa teksti-tv:n toiminnasta on täällä.

Mistä löydän toimitusten yhteystiedot?

Pasilan uutiskeskuksen vastaavien päälliköiden puhelinnumerot löytyvät täältä. Ylen aluetoimitusten numerot löydät puolestaan täältä.

Miten voin vinkata uutisaiheesta?

Vinkin voi lähettää uutisvinkki-kaavakkeella , tai soittamalla numeroon 09-1480 7171. Tulevista uutistapahtumista voit kertoa uutissuunnittelulle numerossa 09-1480 4480 tai 09-1480 2207.

Uutistapahtuma tallentui kameralleni, minne voin tarjota sitä?

Käytämme mielellämme katsojien lähettämiä otoksia uutistapahtumista. Kuvan tai videon voit lähettää joko numeroon 16149 tai sähköpostilla osoitteeseen uutisvinkki@yle.fi. Maksamme julkaistusta uutiskuvasta 50 euron ja uutisvideosta 150 euron palkkion. Lue tästä tarkemmat ohjeet täältä.



Miten voin seurata uutisia kännykälläni?

Verkkoselainpuhelimella pääset internet-sivuillemme tavalliseen tapaan: www.yle.fi/uutiset. Mobiilisivustomme löytyy osoitteesta m.yle.fi. Tärkeimmät uutiset voit tilata myös tekstiviestipalveluna. Katso tilausohjeet täältä.



Ketkä tekevät YLE Uutisten nettisivuja?

Sivustolle kerätään juttuja kaikista YLE Uutisten toimituksista. Suuressa roolissa nettiuutisoinnissa on oma uutistoimistomme. Sivujen ylläpidosta ovat vastuussa YLE Uutiset Onlinen toimitussihteerit. Internet-uutisten lisäksi YLE Uutiset Online julkaisee Teksti-tv-uutisia, televisiossa pyörivää Uutisikkunaa ja tekstiviestiuutisia.

Miksi joidenkin juttujen klikkaaminen vie Ylen aluetoimitusten sivuille?

Alueelliset uutiset ovat osa YLE Uutisten tarjoamaa palvelua. Niitä ei kopioida erikseen valtakunnallisiin uutisiin, vaan sivuille nostetaan alueuutisten alkuperäinen uutinen. Näin uutiseen tehtävät päivitykset näkyvät heti myös valtakunnallisilla sivuilla.

Voinko ottaa kopioita YLE Uutisten sivuilla olevasta materiaalista?

Kaikki YLEn www-sivuilla oleva sisältö on tekijänoikeuslain suojaamaa. Suurimmasta osasta YLE Uutisten nettitarjontaa voit ottaa kopioita omaan käyttöösi, kunhan niitä ei uudelleenjulkaista nettisivuilla tai saateta muuten yleisön saataville. Lue tarkemmat ohjeet täältä.

Mistä voin tilata YLE Uutisten RSS-syötteitä?

Tuoreimmat uutiset listaava RSS-syöte on helppo tapa pysyä ajan tasalla uusista uutisista, listan löydät täältä. Tarjolla on myös kattava valikoima Ylen podcasteja.

Nettiuutisen yhteydessä oleva video ei näy. Missä vika?

Uutissivujen videot ovat YLE Areena -palvelussa. Järjestelmävaatimukset ja muut Areenan toimintaa koskevat vinkit on listattu täällä.

Miksi uutislähetyksen siirtyminen Areenaan vie välillä pitkään?

Lähetykset siirtyvät Areenaan päättymisensä jälkeen. Välillä siirto voi ruuhkaantua, kun jonossa on useampia ohjelmia.

Miksi joitain lähetyksiä ei löydy ollenkaan Areenasta?

YLE Areenassa ovat katseltavissa ja kuunneltavissa kaikki ne YLEn itse tai yhteistyössä muiden yhtiöiden kanssa tuottamat tai muilta yhtiöiltä ostamat ohjelmat, joiden tekijänoikeudet mahdollistavat niiden esittämisen Internetin välityksellä YLE Areenassa. Ohjelmat ovat katseltavissa ja kuunneltavissa määräajan, tekijänoikeussopimuksista riippuen. Uutislähetykset säilyvät Areenassa 30 päivää. Areenan valtakunnalliset ja alueelliset uutiset löydät täältä.

Miksi uutisissa jatkuvasti taivutetaan valtakunnansovittelija Lonka genetiivissä sanaksi Lonkan?

Jotkut suvut haluavat, että nimeä ei taivuteta. Tunnetuin näistä lienee Ryti-suku: Ryti:Rytin. Myös valtakunnansovittelijan Lonka-sukunimi on suvun toiveesta taipumaton, siis Lonka:Lonkan. Nimitoimisto suosittelee noudattamaan näitä toiveita.

Tuoreimmat aiheesta: Yleistä

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräinen uutislähetys kello 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma aiheesta kello 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä