Uuden kunnan valmistelu sujuu huonosti ulkoistamalla
Päijät-Hämeen suurkunnan valmisteluja leimaa eräänlainen väistelyn, ulkopuolisuuden, hyssyttelyn ja eipäs-juupasväittelyn ilmapiiri. Jotkut tekevät valmistelutyön, jotkut joko hyväksyvät tai hylkäävät esityksen. Tässä välillä tapahtuu hyvin vähän aktiivista ja oma-aloitteista ajattelutoimintaa, arvioi maakuntaradion päällikkö Päivi Kuisma Suunvuorossaan.
Kuntajakoselvittäjät Osmo Soininvaara ja Markku Lehto, lukuisat valmistelevat työryhmät sekä taustaorganisaatiot tekevät tiukasti töitä. Koko suuri päijäthämäläinen sosietee asukkaineen päivineen on prosessista ulkoistettu.
Valtaosa seuraa nenänvarttaan pitkin, että mitähän tuostakin oikein tulee. Ei koske meitä. Milloin Heinolasta, milloin Asikkalan, Hollolan tai Hartolan suunnasta poliitikot, johtavassa asemassakin olevat, esittävät näkemyksiä siitä, kuinka liitosselvitys on ympäripyöreä.
Tarjolla ei ole ollut riittävästi tietoa tai se on ollut yksipuolista. Ei puhettakaan siitä, että itse oltaisiin aloitteellisia, tutkittaisiin, tehtäisiin ehdotuksia tai haastettaisiin naapureita rakentavaan ajatustenvaihtoon.
Alamaisuus panee pitämään nykyisestä kiinni
Asukkaat ottavat niin ikään kantaa, tavallisimmin uutta kuntaa vastaan tietämättä oikein edes mihin ottaa kantaa. Asukkaiden kannanottoja leimaavat ulkopuolisuus ja alamaisuus sekä niistä juontuvat aggressiivisuus ja välinpitämättömyys. Sen sijaan että valtaa otettaisiin omiin käsiin, pelätään, kielletään ja parjataan.
Mikäli tarkoituksena todella on luoda jotakin uutta, päijäthämäläiset voimavarat kokoavaa ja valtakunnan mittakaavassa merkityksellistä asuin- ja talousyhteisöä, siinä vedetään nykyasenteilla ja –valmisteluprosessilla vesiperä.
Valmistelun pitäisi olla aidosti nykyistä laajempaa ja yllätyksellisempää. Kuntajakoselvittäjien ja virallisten valmisteluryhmien ohessa pitäisi toimia eri ammattiryhmistä, asukkaista kylien edustajista, yrittäjistä paikallisista filosofeista ja vaikka mistä koostuvia idea- ja valmisteluryhmiä, jotka tuulettaisivat ja kyseenalaistaisivat luutuneita vanhaan kunnallishallintoon ja päätöksentekoon liittyviä ajatusmalleja.
Ei:n sijaan rakentavia ehdotuksia
Aivan liian harva päijäthämäläinen, olkoonpa hän sitten päätöksentekijä tai asukas on aidosti joutunut miettimään, mitä hän haluaa ja voi saada veroeuroilla. Syrjäseutujen kyläkoulut, kaupat, työpaikat ja liikkumismahdollisuudet ovat hävinneet ja häviämässä riippumatta siitä tuleeko uusi hallinto-organisaatio eli ei. Kunnat ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa ja palvelut keskittyvät joka tapauksessa.
Maakunnassa yhä useampi tuntee toinen toisensa toisin kuin vielä muutama vuosi sitten. Maakunnassa toimii jo nyt runsaasti kuntien rajat ylittäviä palveluorganisaatioita. Tätä taustaa vasten on kummallista, että uusi kunta ajatuksena on niin pelottava ja lamaannuttava.
Valtaklikkien yliarvostamisen tai pelkäämisen sijaan aktiivisten ja aloitteellisten ihmisten pitäisi käyttää sitä valtaa, joka heille kuuluu.
Ainakin toistaiseksi demokraattinen hyvinvointiyhteiskunta perustuu ajatukseen, että veroeuroilla kustannetut julkiset palvelut ovat kaikille yhtäläisiä ja saavutettavissa olevia asuinpaikasta riippumatta. Vaikka periaatteista on tingitty rajusti, silti ajatuksessa piilee perusta ja tuki uuden kunnan rakentamisessakin.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Asuntomurtoa yrittänyt nainen vankilaan
Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut lahtelaisnaisen ehdottomaan vankeuteen törkeästä varkauden yrityksestä.
Päijät-Hämeen uudet ylioppilaat
858 uutta ylioppilasta painaa valkolakin päähänsä tänä keväänä Päijät-Hämeessä.
Harjoitus viivästytti palokunnan saapumista
Palokunnan saapumista viivästytti Nastolan eilisessä tulipalossa käynnissä ollut auton purkuharjoitus.
Kolumni: Kiekkohuumassa pelottava puoli
Kiekkofanit kannustavat äänekkäästi omiaan ja parjaavat muita. Katariina Katlan mielestä on huolestuttavaa, että yhteenkuuluvuuden tunne saavutetaan vastapuolta haukkumalla.
Hollolan herättävä unesta?
Hollolan ykköspuheenaihe tulevissa vaaleissa on talous. Näin ainakin olettaa ja toivoo kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, joka varoittaa ehdokkaita liian ruusuisen kuvan luomisesta vaalitaistossa.
Nastolan pesulapalosta suuret vahingot
Nastolan ydinkeskustassa iltapäivällä alkaneesta tulipalosta levisi runsaasti savua. Lähialueen asukkaita pyydettiin sulkemaan ovet ja ikkunat sekä välttämään ylimääräistä savulle altistumista.
Vanhuspalvelut monipuolistuvat Lahdessa
Lahden Diakoniasäätiön uusi johtaja Tiina Mäkelä aikoo kehittää erityisesti vanhuspalveluja jatkossa. Tehtävään hän siirtyy palvelujohtajan paikalta.
Viranomaistiedote Nastolaan
Päijät-Hämeen pelastuslaitos tiedottaa 15.5. klo 21.40:
Kolumni: Kotikoivuni ja minä
Pihatöissä sattuu ja tapahtuu. Joskus voi ensiapupakkauksesta olla hyötyä yllättävissä kohteissa. Tuija Veirto sohaisi oksasaksilla kotipihan koivua ja joutui heti paikkaushommiin.
Pyykkipesulassa suurpalo Nastolassa
Pelastulaitos sammuttaa liekkeihin leimahtanutta pesulaa Nastolassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.