Uuden lentoterminaalin rakentaminen jäihin Tampereella
Finavia kunnostaa Tampere-Pirkkalan lentokentän kakkosterminaalia. Jatkossa terminaalissa voidaan hoitaa kolme halpalentoa kerrallaan.
Tampere-Pirkkalan lentokentällä on päätetty peruskorjata nykyinen kakkosterminaali. Finavia ja Tampereen kaupunki ovat sopineet yhteistyöstä.
Käytännössä lentokentällä on päädytty korjaamaan vanha kakkosterminaali uuden rakentamisen asemesta. Kokonaan uuden terminaalirakennuksen rakentamista harkitaan myöhemmin uudelleen.
Kolme halpalentoa kahden sijaan
Nykyisin terminaalista voidaan operoida kaksi lentoa kerrallaan. Jatkossa kapasiteettia nostetaan kolmeen yhtäaikaiseen lentoon. Terminaali palvelee jatkossakin ns. halpalentoyhtiöitä, joten itsepalvelutoiminnot ovat suunnittelussa oleellinen osa.
Suunnittelu kestänee kuusi kuukautta. Kun suunnitelma ja rahoitussopimus on tehty, päästään rakentamaan. Uudistettu terminaali valmistunee loppuvuonna 2013.
Kustannusarvio on 3,3 miljoonaa euroa. Rahoitukseen osallistuvat Liikenne- ja viestintäministeriö, Tampereen kaupunki ja talousalue sekä Finavia, kukin kolmanneksella.
"Uusikin terminaali on tulossa"
Kokonaan uuden kakkosterminaalin rakentamisesta oli sopimus ja suunnitelmat valmiina, mutta rahoitusmallille haetun EU-hyväksynnän viipyessä osapuolet päätyivät ensin remontoimaan vanhaa, kertoo Tampereen kaupungin elinkeino- ja maankäyttöjohtaja Jyrki Laiho.
- Kyllä uusikin terminaali varmasti joskus on kentälle tulossa. Me arvioimme tässä vaiheessa pystyvämme nopeammin vastaamaan syksyn 2013 tarpeisiin laittamalla ensimmäisen panostuksen jo olemassa olevaan terminaaliin ja sitä kautta saamaan kapasiteettipuolen kuntoon.
Lentokenttä voi tarjota jatkossa enemmän niin kutsuttuja sloteja, eli laskeutumisaikoja.
- Jos jokin yhtiö tarjoaa meille reittiä tiettyyn päivään ja kellonaikaan, niin meidän ei enää tarvitse kieltäytyä siitä kapasiteettiongelman vuoksi, Laiho kertoo.
"Vain vaihe uudistamisessa"
Myös Finavia korostaa Tampere-Pirkkalan muuttuneiden kakkosterminaalisuunnitelmien olevan vain vaihe kentän uudistamisessa. Johtaja Henri Hanssonin mukaan uuden kakkosterminaalin rakentamista ei ole missään tapauksessa haudattu.
Nykyisen kakkosterminaalin kehittämisellä varmistetaan, että kentän palvelutaso ja kapasiteetti riittävät lähivuosina.
Suunnitelmien uudelleen pistämisen taustalla ei Hanssonin mukaan ole mitään ennakkotietoa EU:n ratkaisusta alkuperäisen uudisrakennussuunnitelman rahoitusmalliin liittyen.
Vuonna 2011 Tampere-Pirkkalan lentoasemalla oli 657 630 matkustajaa.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
Orivedellä nokkakolari, viisi vakavasti loukkaantunutta
Toinen autoista syttyi tuleen kolarin jälkeen, apuun tulleet autoilijat pitivät liekkejä loitola käsisammuttimin.
Bach sai urkurin pois tolaltaan
Kun takana on yhteensä 46 vuotta kolmen kirkon urkurina ja ikää pian 70 vuotta, voi jo hyvillä mielin jäädä eläkkeelle. Paitsi että Matti Hannula jatkaisi työssään, jos voisi, mutta kun ei voi.
Tampere on edelleen matkailuykkönen
35 kaupungin houkuttelevuus matkailukohteena arvioitiin Taloustutkimuksen vertailussa kouluarvosanoin, ja ykköseksi nostettu Tampere jätti keskiarvolla 8,41 taakseen mm. Turun, Hangon ja Savonlinnan.
Veikko Sinisalo -palkinto näyttelijä Eriikka Väliahteelle
Arvostettu Veikko Sinisalo -palkinto myönnettiin perjantaina näyttelijä Eriikka Väliahteelle. 3 000 euron arvoisen tunnustuksen myöntämisperusteiksi mainittiin muun muassa esimerkillinen työmoraali ja luova hulluus.
Poliisit vannovat kunnioittavansa ihmisarvoa
Poliisien vannoman eettisen valan tarkoitus on saada heidät tiedostamaan heiltä odotetut arvot ja toimintatavat yhä selvemmin. Poliisit lupaavat muun muassa kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia sekä käyttäytyä rehdisti ja auttavaisesti.
Ammattiin valmistuvien "yo-lakeille" ei enää naureskella
Ylioppilaslakki valmistetaan perinteikkäällä tehtaalla juuri tilaajan toiveiden mukaiseksi. Erilaiset kokardit, tupsut ja vuorivärit tekevät päähineestä kantajansa näköisen, ja oman lakkinsa saavat myös ammattiin valmistuvat.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ministerin kissa otti nimitysuutisen rauhallisesti
Perjantaina nimitettävä asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen aikoo jatkossakin nukkua öitään Tampereella. Kotona Hervannassa ministeriä odottaa myös tärkeä poliittinen neuvonantaja; päivän lehtien lukemisessa selausapuna toimiva Tähti-kissa.
