Helsinki |

Uudenmaan varuskunnat selvisivät säikähdyksellä

Puolustusvoimauudistus ei vaikuta Uudenmaan varuskuntiin. Toiminta Santahaminassa, Dragsvikissä ja Upinniemessä säilyy ennallaan tai jopa laajenee. Sen sijaan hallinnollisia muutoksia on luvassa Uudellemaallekin.

Alokkaita saapuuu kaartin jääkärirykmenttiin.
Kaartin jääkärirykmentin asema vahvistuu. Kuva: YLE

Uudenmaan aluetoimistot tullaan lakkauttamaan, jolloin Santahaminassa sijaitsevan Helsingin toimiston vastuu esimerkiksi kutsunta-asioissa kasvaa merkittävästi. Etelä-Suomen huoltorykmentin toimintaa siirtyy Kaartin rykmentille.

Vielä ei ole varmuutta, säilyvätkö toimipisteet Tammisaaressa ja Tuusulassa.

Tuusulan Taistelukouluun sijoitetaan Puolustusvoimien Tutkimuslaitos. Sen toimitiloja sijaitsee Uudellamaalla muun muassa Santahaminassa ja Espoossa.

Kotkan Rannikkopataljoonan lakkauttamisen jälkeen rannikkojoukkojen koulutus siirtyy Upinniemeen ja Dragsvikiin.

Sotilassoittokuntia vähennetään tuntuvasti. Tämä saattaa vahvistaa Kaartin Soittokunnan asemaa tulevaisuudessa, jos sinne siirretään soittajavakansseja lopetettavista sotilassoittokunnista. Lahden Urheilukoulusta Santahaminaan siirtyvät puolestaan kesälajien urheilijat.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä