Kulttuuri |

Uudet ikäluokat vievät oopperan tulevaisuuteen

Savonlinnan Oopperajuhlien satavuotiskesän motto on "Sata vuotta. Tulevaisuuteen". Sitä tulevaisuutta tavoitellaan paitsi uusien laulajasukupolvien ja teosten kautta myötä myös tämän päivän tietotekniikalla. Ooppera Free Will on internet-yhteisön luoma ja sen ensi-iltaa voi myös seurata internetin välityksellä kautta maailman.

Free Will -ooppera Olavinlinnassa.
Free Will -oopperan on tehnyt intrent yhteisö. Kuva: Paavo Koponen / Yle

- Free Will on varmasti kauaskantoisin meidän uusista hankkeistamme, uskoo oopperanjohtaja Jan Hultin.

- Myös uutuusooppera La Fenice oli rohkea veto. Yhdistämällä modernia musiikkia ja perinteistä oopperaa haastetaan musiikkimaailmaa, että voiko näinkin tehdä, Hultin jatkaa.

Uusia suomalaisia oopperalaulajia puolestaan etsitään Timo Mustakallio –laulukilpailulla ja kiinnittämällä uusia nimiä juhlakauden teoksiin. Erityisesti Taikahuilussa nuoria kykyjä on tänäkin vuonna useita.

- Savonlinnan Taikahuilussa on vuosien mittaan laulanut yli 140 suomalaista solistia. Olenkin sanonut, että se on ollut monille oopperan korkeakoulu, sanoo Jan Hultin.

Myös Savonlinnan Oopperajuhlien Vuoden taitelija 2012 koulii uusia sukupolvia. Arvonimen saivat yhdessä kuoronjohtaja Leena Astikainen ja hänen johtamansa savonlinnalaiset lapsi- ja nuorisokuorot.

- On pieni ihme, että Savonlinnan kokoisessa syrjäisessä kaupungissa on näin korkeatasoinen oopperafestivaali. Ja toinen pieni ihme on, että täällä saadaan maailmanluokan oopperoihin niin hyvä lapsikuoro, kiittelee Jan Hultin.

Savonlinnasta kohti korkeuksia

- Tällä on suuri merkitys uralle. Savonlinnan Oopperajuhlat on niin arvostettu juhla, sanoo sopraano Miina-Liisa Värelä. Hänen roolinsa on yksi Taikahuilun kolmesta naisesta. Viime vuonna hän voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun ja vuonna 2009 Kangasniemen laulukilpailun.

- Meillä on mahtava työryhmä. Hyviä nuoria ääniä kaikissa rooleissa, kertoo Miina-Liisa Värelä. Joukossa on muitakin Timo Mustakallio -voittajia. Isähahmona koko joukolle on Sarastron roolin laulava Jaakko Ryhänen.

- On hienoa, että mukana on eri sukupolvien laulajia. Pääsee katsomaan vierestä, kuinka he tekevät. Erityisesti Jaakko Ryhänen kannustaa ja neuvoo. Täällä saatu kokemus on iso apu uusissa koetuksissa, sanoo jo ulkomaisiin oopperataloihin tähyävä Miina-Liisa Värelä.

Satoja lapsia oopperalavalle

Savonlinnan lapsi- ja nuorisokuorot Leena Astikaisen johdolla ovat olleet sadoille savonlinnalaislapsille tie Olavinlinnan oopperanäyttämölle. Monen tie on jatkunut laulajan tai soittajan uralle aikuisena. Oopperan lapsikuoroon tarvitaan yleensä kolmekymmentä laulajaa. Vuosien saatossa heitä on ollut paljon.

- Tarkka lukumäärä on vaikea sanoa. Vuodesta 1991 alkaen heitä on ollut hyvinkin monta sataa ja joinakin kesänä heitä on tarvittu kolmeen tai neljäänkin oopperaan, kertoo kuoronjohtaja Leena Astikainen.

Kesäkuoroon valittavilla lapsilla on yleensä takanaan jo monen vuoden kuoroura. Se vaati pitkäjänteistä harrastamista, missä perheillä on suuri merkitys.

- Paras porkkana näyttää olevan nimenomaan pääsy esiintymään oopperajuhlille, kertoo Leena Astikainen. Myös Vuoden taiteilija 2012 –juhlakonsertti on teettänyt töitä. Ohjelmassa on parhaita lapsikuorokohtauksia eri oopperoista. Tähtisolistit ovat jo pitkälle ehtineitä omia kasvatteja.

- Esimerkiksi Taikahuilun kolmesta pojasta on esillä useita vuosikertoja, kertoo Astikainen.

- Nimitys vuoden taiteilijaksi on ilman muuta suurin saavutus ja kohokohta meidän kuorotoiminnassamme, sanoo kuoronjohtaja Leena Astikainen.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä