Uudet perussopimukset eivät tuo rauhaa
Kainuun maakunta -kuntayhtymä lakkaa olemasta vuodenvaihteessa. Kainuun kunnat allekirjoittivat tiistaina kahden uuden kuntayhtymän perussopimukset.
Kainuun liitto -kuntayhtymän jäsenkuntia ovat kaikki Kainuun yhdeksän kuntaa. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässa ei Vaala ole mukana lainkaan ja Puolanka on osajäsenenä kehitysvammaisten erityishuoltopiirissä ja ympäristöterveydenhuollossa.
Uudet kuntayhtymät aloittavat vuoden vaihteessa loppuvan Kainuun maakunta- kuntayhtymän jatkeena.
Ihmisten kannalta muutos ei ole huomattava, sanoo Kainuun maakuntajohtaja Alpo Jokelainen.
- Uudet perussopimukset ottavat muutaman parhaan käytännön mukaansa maakunta -kuntayhtymästä. Rahoitusmalli on yksi ja toinen on sosiaali- ja terveyspuolen malli, jossa koko ihminen kaikkine sosiaali-, perusterveyden- ja erikoissairaanhoitoineen käsitellään kokonaisuutena.
Sopimusperusta muuttuu, mutta asiakkaat eivät juuri muutosta huomaa, vaikka byrokratia hieman lisääntyy, vakuuttaa Jokelainen.
- Sosiaali- ja terveydenhuollon puolella potilas ei huomaa eroa mitenkään. Toivottavasti myöskään yrittäjä ei Kainuun kehittämisen osalta huomaa mitään.
Kainuussa ihminen kaikkine sosiaali-, perusterveyden- ja erikoissairaanhoitoineen käsitellään kokonaisuutena.
Ei poista muutostarpeita
Pelkkää auvoa ei ole luvassa, siitä pitää huolen jo pelkästään ikääntyvien kainuulaisten määrä, sanoo Sotkamon kunnanjohtaja Petri Kauppinen.
- Palvelut eivät kokonaisuudessaan missään tapauksessa halvennu. Niin kauan kun valtio-kunta -suhde on sellainen, että yhä enemmän ja enemmän vastuuta siirtyy kunnille, on kuntien omarahoitusosuuden lisäännyttävä.
Lisääntyvä kuntien rahantarve on siis saatava hankkimalla lisää verotuloja, eli elinkeinopolitiikka korostuu. Myös menopuolella asioita on osattava tarkastella uudestaan ja uudestaan, sanoo Kauppinen.
- Palveluverkon tarkastelu on pakko kytkeä tähän kokonaisratkaisuun, jotta pystytään varmasti huolehtimaan siitä, että rahat todellisuudessa riittävät. Myös kuntarakenneuudistuksen ja palvelurakenneuudistuksen mukanaan tuomat asiat on otettava tosissaan, olivatpa ne mitä hyvänsä.
Uudet sopimukset eivät tuo turvaa muutoksia vastaan.
- Haasteet on kovat ja pitää oivaltaa ja ymmärtää ne reaaliteetit, missä Kainuussa liikutaan. Monesti käydään keskustelua siitä, että on vain erilaisia oikeuksia, mutta sopimuskumppanuus edellyttää velvollisuuksia. Emme voi jäädä tähän tilanteeseen makaamaan, vaan tämä vaatii tosi paljon töitä, jotta pystymme tämänkin rakennelman pitämään kasassa.
Haasteet on kovat ja pitää oivaltaa ja ymmärtää ne reaaliteetit, missä Kainuussa liikutaan.
Luottamusmiehet joutuvat opettelemaan vanhoja asioita
Tulevissa kuntavaaleissa menestyvien on valmistauduttava rypistämään otsaansa yhteisvastuun nimissä yhä enemmän, sanoo Kauppinen
- Uudet luottamushenkilöt joutuvat aivan uudella tapaa perehtymään koulutuspolitiikkaan ja sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. On iso haaste myös löytää tapa keskustella kunnan lähtökohdasta käsin asioista uudella tavalla, kun maakunta-kuntayhtymää ei enää ole.
Budjetit vielä harkinnassa
Uusien kuntayhtymien budjetit ja toimintasuunnitelmat ovat vielä valmistelussa. Käytännössä esityksen budjetista tekee kunnanjohtajien kokous. Asioita valmistellaan vielä useissa kokouksissa.
Joulukuussa kokoontuvat väliaikaiset kuntayhtymien valtuustot päättävät sekä budjeteista että toimintasuunnitelmista.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Vuokatti valmiina MM-kisoihin
Vuokatissa järjestettävät kisat ovat yhdet suurimmista suunnistuksen MM-kisoista koskaan, sanoo kansainvälisen suunnistusliiton urheilujohtaja Björn Persson.
TROMBI13 kulkee Kainuun teillä perjantaiaamuna
Maavoimien taisteluharjoitus TROMBI13 näkyy Kainuu tieliikenteessä. Joukkojen keskitysmarssi eli muuta liikennettä hitaammin liikkuvat joukot siirtyvät Kainuun Prikaatilta Rovajärvelle perjantaiaamuna kello neljä alkaen reittiä Kajaani - Kuusamo - Kemijärvi.
Talvivaaran rautavesivuodon todistaja: Ikävä totuus on, että valvonta on kansalaisten varassa
Yksityishenkilöt raportoivat Talvivaaran tuoreimmasta ympäristöongelmasta kaivosyhtiötä nopeammin.
ELY hyväksyi Talvivaaran juoksutukset ehdollisena
Yhtiö saa juoksuttaa jätevesiä ulos niin, ettei Kortelammen padon ja avolouhoksen vesipinta nouse. Lisäksi kipsisakka-altaiden vedenpinnan alentamista on jatkettava.
Sormukset ja rannekorut sopivat lahjaksi myös pojalle
Lahjatavaraliikkeissä eletään yhtä kauden sesonkiaikaa, ja myös koruliikkeissä toukokuun loppu tietää melkoista vilskettä. Kotimaiset korut ovat vahvoilla nuorten suosikkeina, ja lahjaostoksilla koruliikkeessä ei pihistellä.
Vasemmistoliitto yrittää tosissaan paluuta europarlamenttiin
Ehdolle lähtee muun muassa liikenneministeri Merja Kyllönen.
Talvivaara haluaa eroon 9 miljoonasta kuutiosta jätevettä
Talvivaaran kaivos haluaa laskea jätevesiä ulos huomattavasti aiempaa arviota enemmän. Yhtiö on aiemmin kertonut haluavansa eroon kevään aikana noin neljästä miljoonasta kuutiometristä liikavesiä. Sulfaattikuormitus nousisi lähivesissä yli 32 miljoonaan kiloon.
Kohonen sivalsi Jymyn voittoon
Sotkamon Jymyn lukkari Toni Kohonen tykitti ratkaisun kolmosluukusta Helsingissä. Joukkue toipui surkeasta avausjaksosta ja nujersi Hyvinkään Tahkon.
Hoitolasku uhkaa karata käsistä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä jatkaa säästökohteiden etsimistä. Kuntayhtymän toiminnot on haravoitu läpi jo kahteen kertaan, mutta uusia säästökohteita pitää vielä löytää.
Talvivaara keskeytti juoksutukset jälleen
Talvivaaran kaivoksen jätevesien juoksutuksen uudelleen aloitus ei onnistunut. Yhtiö aikoo ottaa käyttöön lisää alueella jo olevia käsittelyaltaita, jotta ongelma ratkeaisi.
