Uusi Batman-elokuva sai ennakoitua vähemmän lipputuloja
Batman-trilogian päättävän Yön ritarin paluu -elokuvan ensi-iltaa varjosti denveriläisessä elokuvateatterissa Coloradossa sattunut ampuvälikohtaus. Ammuskelussa kuoli 12 ja loukkaantui 58.
Uusi Batman-elokuva Yön ritarin paluu sai ennakoitua vähemmän lipputuloja ensi-iltaviikonloppunaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Elokuva ansaitsi viikonlopun aikana 160,8 miljoonaa dollaria lipputuloja, kun ennen ensi-iltaa lipputuloiksi oli arvioitu 170-198 miljoonaa dollaria.
Ensi-iltaa varjosti Coloradossa Denverissä sattunut ampumavälikohtaus, jossa Jokeri-hahmoksi pukeutunut mies ammuskeli elokuvateatterissa kesken Batman-elokuvan ensi-illan. Ammuskelussa kuoli 12 ja loukkaantui 58.
Elokuvan julkaissut Warner Bros ei ole halunnut kommentoida lipputulomenetyksiä. Batman-trilogian päättävää Yön ritarin paluu -elokuvaa on ennakoitu yhdeksi vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Sandyn runtelemat New Yorkin rannat vihdoin valmiita kesään
Rannoilta kärrättiin 285 miljoonan euron arvoisissa korjaustöissä pois 430 000 tonnia rojua
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Tiikeri raateli eläintarhan työntekijän Britanniassa
24-vuotias nainen sai vakavat vammat päähänsä ja niskaansa, ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Eläintarhan asiakkaat eivät olleet vaarassa.
Eri puolilla Ruotsia poltetaan taas autoja - Husbyssa grillataan makkaraa
Mellakoiden pääpaikkana viitenä yönä toimineessa Husbyssa on rauhallista. Muutamassa muussa Tukholman kaupunginosassa sekä ainakin kahdessa muussa kaupungissa on sytytetty useita autoja tuleen ja heitelty viranomaisia kivillä.
IMF:n johtaja Lagarde vältti syytteet - kuullaan todistajana
Lagarde sanoo toimineensa aina lain mukaan.
Japanin hallitus huhuista: Emme ole tietoisia kummituksista
Joulukuussa virassaan aloittanut pääministeri Shinzo Abe ei ole muuttanut virka-asuntoonsa, mikä on herättänyt ihmetystä.
Kaupunkitutkija: Tukholman mellakat olivat yllätys
Tutkija Katja Vilkama ei halua syyttää Tukholman mellakoista pelkästään lähiöiden tilannetta. Hänen mukaansa olennaista on keskittyä hyvinvoinnin yksilöllisiin ja alueellisiin eroihin.
Kabulin iskusta seurasi tuntien tulitaistelu - useita kuoli ja loukkaantui
Taliban on ottanut vastuun iskusta.
Viro sai ensimmäisen suomalaisen kaupunginvaltuutetun
Tarton yliopiston lehtori Juha-Matti Aronen nousi Tarton kaupunginvaltuuston varajäsenestä varsinaiseksi valtuutetuksi ja haluaa jatkaa työssä myös syksyn vaalien jälkeen. Hän sanoo, ettei osaa ajatella elämää ilman Tarttoa.
Kosovossa pelastetaan ravintoloiden vetonauloiksi haalittuja karhuja
Luonnossa elävien karhujen määrä on laskenut Kosovossa alle sadan.
