Ulkomaat |

Uusi Ebola-kuolema Sierra Leonessa - yli sata ihmistä karanteenissa

Sierra Leonen hallitus on ilmoittanut yli sadan ihmisen joutuneen eristyksiin sen jälkeen, kun maassa todettiin uusi Ebola-tapaus. 

Nainen kävelee kadunvarteen ripustetun Ebolan varoitusjulisteen ohi Sierra Leonen pääkaupungissa Freetownissa.
Ebola-epidemia alkoi Länsi-Afrikan Guineasta joulukuussa 2013. Sierra Leonessa epidemia oli pahimmillaan syyskuussa 2014, jolloin presidentti Ernest Bai Koroma määräsi 1,2 miljoonaa ihmistä karanteeniin kolmen päivän ajaksi. Kuva: Tanya Bindra / EPA

YK:n terveysjärjestö WHO on vahvistanut, että 22-vuotias nainen kuoli torstaina Ebola-kuumeeseen Sierra Leonessa, lähellä Guinean rajaa. Nainen oli sairastunut ja häneltä otettu Ebola-testi oli positiivinen.

Terveysviranomaiset päättivät lauantaina asettaa karanteeniin kaikkiaan 109 ihmistä, jotka olivat olleet tekemisissä naisen kanssa ennen tämän kuolemaa. Lähes kolmellakymmenellä eristyksissä olevalla henkilöllä on korkea riski saada Ebola-virus. 

Sierra Leonessa ei ole havaittu yhtäkään Ebola-tapausta viime marraskuun jälkeen. Virusepidemia on saatu talttumaan täysin myös Liberiassa ja Guineassa.

– Olemme huolissamme tilanteen saamasta käänteestä, sanoo Sierra Leonen kansallisen turvallisuuden koordinaattori Ishmael Tarawally.

– Kansalaisten ei pidä mennä paniikkiin. Nyt enemmän kuin koskaan meidän tulee toimia yhdessä infektioiden estämiseksi.       

Menehtyneen naisen viime aikaisia liikkeitä yritetään parhaillaan jäljittää. Viranomaisten mukaan nainen on oleillut  muun muassa Kambian, Port Lokon ja Bombalin alueilla sekä pääkaupungissa Freetownissa.

Ebola-epidemia alkoi Länsi-Afrikan Guineasta joulukuussa 2013. Sen jälkeen yli 11 000 ihmistä on kuollut verenvuotokuumetta aiheuttavaan virukseen.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä