Etelä-Karjala |

Uusi Ikea nousee Lappeenrantaan

Ikea ja Lappeenrannan kaupunki ovat juuri kertoneet huonekalujätin sijoittumisesta Lappeenrannan Mustolaan.

Grafiikka Ikean tontista Lappeenrannassa.
Kuva: Yle

Suomen seuraava Ikea ja Ikano-kauppakeskus rakennetaan Lappeenrantaan. Liikkeet voisivat avautua juuri ennen joulumyynnin alkamista vuonna 2015.

Kompleksi rakennetaan aivan valtatie kuuden varteen, Saimaan kanavan viereen. Tarkka sijoituspaikka on noin 21 hehtaarin tontti Nuijamaantien eli valtatie 13:n vieressä. Sijoituspaikasta on matkaa Lappeenrannan keskustaan noin 7 kilometria ja Venäjän rajalle parikymmentä kilometriä.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva on erittäin tyytyväinen, että Ikea ja Ikano katsovat Lappeenrannan sopivimmaksi toimipaikakseen Kaakkois-Suomessa. Jarva pitää sijaintipaikkaa Mustolassa parhaana mahdollisena yritysten liiketoiminnan sekä asiakkaiden kannalta.

- Ikea-tavaratalon ja Ikanon kauppakeskuksen sijoittuminen Lappeenrantaan vahvistaisi Etelä-Karjalan maakunnan asemaa Kaakkois-Suomen kaupallisena keskuksena. Kasvavasta tarjonnasta hyötyvät laajalti kaikki Kaakkois-Suomen asukkaat. Sijainti Mustolassa olisi edullinen myös venäläisille ostosmatkailijoille sekä Rauhaan saapuville lomanviettäjille. Tax-free-ostosten määrässä Lappeenranta on toistuvasti Suomen kaupunkien kärkisijoilla.

Kaakkois-Suomen ensimmäinen Ikea

Ikea Oy:n Suomen maajohtaja André Schmidtgall pitää Lappeenrantaa erinomaisena paikkana Suomen kuudennelle IKEA-tavaratalolle.

- Kaakkois-Suomessa on paljon asiakaspotentiaalia, jota kesämökkiläiset ja turistivirrat täydentävät hyvin. Toivomme, että yhteistyösopimus hyväksytään, sillä se olisi askel kohti lopullista päätöstä Ikea-Ikano-kauppakeskuksen rakentamiselle Lappeenrantaan, André Schmidtgall sanoo.

Lappeenrannan kaupunki, IKEA Real Estate Oy ja Ikano Retail Centres Finland Oy ovat valmistelleet keskinäisen yhteistyösopimuksen IKEA-tavaratalon ja Ikanon kauppakeskuksen sijoittumisesta. Yhtiöiden nykyisessä myymäläverkostossa ei ole lainkaan toimitiloja Kaakkois-Suomessa.

Lappeenrannan kaupunginhallitus käsittelee yhteistyösopimusta kokouksessaan maanantaina 12.11.2012. Nopeimmillaan asemakaava saa lainvoiman loppukesällä 2013

Keskustele uutisesta 68 kommenttia

Ikea ja Lappeenrannan kaupunki ovat torstaina kertoneet huonekalujätin sijoittumisesta Lappeenrannan Mustolaan.

Siirry keskusteluun

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Kotimaa

Huovinen: Perhesurmien yleisyys hälyttävällä tasolla – "Apua pitää uskaltaa pyytää"

Susanna Huovinen

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä