Kotimaa |

Uusi ilmiö kiristää matkustajien hermoja julkisissa

Kovaa kuulokkeista kantautuva musiikki ja muu meteli aiheuttavat häiriöitä kanssamatkustajille busseissa, lähijunissa ja ratikoissa. Musiikkirauhaa matkalle ovat toivoneet kymmenet matkustajat palautteissaan.

Nappikuuloke korvassa.
Kuva: Nilla Nuto / Yle

Esimerkiksi Helsingin seudun liikenne eli HSL on huomannut ongelman. HSL:n mukaan matkustajilta on tullut palautetta erilaisista meluäänistä matkustuksen aikana. Tällainen on esimerkiksi henkilön päässä olevista kuulokkeista kantautuva komppi, joka kuuluu selvästi läpi.

HSL:n mukaan ihmisten on hyvä tiedostaa oma vastuunsa kanssamatkustajien matkustusviihtyvyydestä. Uudet laitteet, kuten matkapuhelimet ja musiikkisoittimet, mahdollistavat musiikin kuuntelun entistä paremmin eri paikoissa. Musiikkia saatetaan kuunnella jopa ilman kuulokkeita, niin että koko kulkuväline raikuu.

- Jos meteli alkaa olla liian kovaa matkustamossa, niin kuljettaja voi puuttua asiaan, HSL:n liikenteenhankintapäällikkö Kimmo Sinisalo.

Helsingin seudun liikenteellä eli HSL:llä on käynnissä kampanja, joka pyrkii edistämään matkustajien matkustusviihtyisyyttä. Tähän mennessä HSL on saanut Matkarauhaa-kampanjan aikana noin 6 000 palautetta ja parannusehdotusta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä