Uusi junayhtiö pakottaa lippujen hinnat alas Italiassa
Kansallisen junayhtiön Trenitalian monopoli Italian rautateillä murtui keväällä. Nyt kaukojunien lippujen hinnat ovat paikoin alempana kuin kymmeniin vuosiin.
Italian rautatieliikenteessä on tapahtunut kesän aikana ihmeitä. Kansallisen junayhtiön Trenitalian monopoliaseman murtumisen myötä kaukojunien lippujen hinnat ovat laskeneet selvästi, kertoo Italian kuluttajien etuja ajava yhdistys Altroconsumo.
Trenitalian kilpailija, yksityinen junayhtiö Italo laski keväällä raiteille 25 huippumodernia luotijunaa. Nopeat junat matkaavat tärkeiden turistikaupunkien Napolin ja Milanon väliä pysähtyen Roomassa, Firenzessä ja Bolognassa.
Altroconsumon tekemä vertailu kertoo, että uusi kilpailutilanne pakottaa alemmas myös kansallisen yhtiön lippujen hintoja.
Matka Roomasta Milanoon irtosi kesäkuun alussa Italon junalla matkatessa keskimäärin 47 eurolla. Se on jopa 17 euroa halvempi kuin Trenitalian Frecciarossa-juna, jolla sama matka maksoi 64 euroa.
Heinäkuun alkuun Trenitalia oli joutunut tiputtamaan hintojaan samaisella matkalla kahdeksan euroa, noin 56 euroon. Italon hinnat puolestaan olivat pysytelleet samoissa lukemissa.
- Trenitalia joutuu lisäämään lipputarjousten määrää reilusti pysyäkseen kilpailukykyisenä - eli kilpailu toimii hyvin, iloitsee Altroconsumon puheenjohtaja Paolo Martinello italialaislehti La Repubblican haastattelussa.
Hintasota tuo juniin matkustajia
Kilpailuasetelma on tuonut talouskriisin runteleman Italian kaukojuniin lisää matkustajia. Trenitalian nopeilla kaukojunilla matkusti heinäkuussa ennätykselliset 2,5 miljoonaa ihmistä. Toukokuussa toimintansa aloittaneen junayhtiö Italon edullisia hintoja on hyödyntänyt heinäkuussa lähes 200 000 matkustajaa.
Italian rautatieliikenteen monopoliasemaa piti huhtikuun loppuun asti valtion omistama rautatieyhtiö Trenitalia. Tilanne oli maassa aiemmin sama kuin Suomessa, jossa VR on edelleen rautateiden herra.
Italon taustalta löytyy Ntv-niminen yhtiö, jonka omistajiin kuuluu muun muassa Ferrarin pääjohtajana tunnettu Luca Cordero di Montezemolo. Yhtiö maksaa rautatieverkoston käytöstä Trenitalialle vuosittain yli sata miljoonaa euroa.
