Uusi teknologia puskee jumppatunneille
Uusi teknologia ja matkapuhelinsovellukset tekevät tuloaan koulujen liikunnanopetukseen. Nuorten kiinnostus teknologiaan voidaan valjastaa liikunnan edistämiseen.
Vierumäen urheiluopistoon kokoontunut kansainvälinen opettajaryhmä on pohtinut uuden teknologian hyödyntämistä liikunnan opetuksessa. Opettajien seminaarissa on esitelty matkapuhelimien hyödyntämistä liikuntatunneilla.
- Uusia sovelluksia kehitellään. Kyse ei ole pelkästään Suomesta vaan myös Afrikasta ja Kauko-Idästä, jotka ovat kasvavia markkinoita ja kiinnostavat siksi myös laitevalmistajia, kertoo liikuntaseminaarin johtaja Mairit Pellinen.
Oman kunnon seurantaan tarkoitettuja sähköisiä sovelluksia on jo käytössä. Verkossa voi pitää yllä vaikka harjoituspäiväkirjaa.
Matkapuhelinsovellukset tulossa
Esimerkki matkapuhelinsovelluksista on opettajille tarkoitettu ohjelma, joka tarjoaa työkaluja liikunnan opettamiseen.
- Olin Tansaniassa tutustumassa sikäläiseen liikunnanopetukseen ja kouluttamassa opettajia. Kokeilimme matkapuhelimissa toimivaa ohjelmaa, johon oli ladattu opetusvideoita. Opettaja saattoi näin tarkistaa vaikka sen, miten lentopallosyöttö tehdään oikeaoppisesti, kertoo seminaarin emäntä, liikunnan opettaja Riitta Pääjärvi-Myllyaho.
- Sovellus saadaan Suomeen varmaan jo syksyn aikana. Ongelmana on, miten eri kunnissa ja kaupungeissa on määrärahoja investointiin.
Oppilaidenkin matkapuhelinta voidaan jo nyt käyttää liikuntatunneilla.
- Tietääkseni upcode-systeemi on jo olemassa. Siinä näitä koodeja sijoitetaan esimerkiksi eri puolille kaupunkia ja niitä voi käyttää suunnistuksen apuna vähän samalla tavalla kuin geokätköilyssä.
Uusi teknologia kannustaa liikkumaan
Hiljattain julkaistu uutinen varusmiespalvelukseen tulevien hylkäysprosentista kertoo karua kieltä siitä, että suomalaiset lapset ja nuoret eivät liiku tarpeeksi.
- Meidän on käytettävä kaikki keinot, jotta saamme käännettyä kehityksen suunnan parempaan. Uusi teknologia kiehtoo lapsia ja nuoria, joten on velvollisuutemme hyödyntää kiinnostusta liikunnan edistämiseen, Pääjärvi-Myllyaho sanoo.
Siirtyminen kännykän näpräämisestä liikuntaan on pienestä kiinni.
- Meillä on jo nyt erinomaisia tanssipelejä, joista on opittu, että meillä on tulevaisuudessa todella iso kenttä edessämme. Pitää keksiä mahdollisimman monia tapoja hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Sitä mukaa, kun älypuhelimet yleistyvät, niin voimme hyödyntää uusia ideoita.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Nivalan keskustassa raju tulipalo
Asuintalojen läheisyydessä sijaitseva varastorakennus tuhoutui palossa täysin.
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Kaupunkitutkija: Tukholman mellakat olivat yllätys
Tutkija Katja Vilkama ei halua syyttää Tukholman mellakoista pelkästään lähiöiden tilannetta. Hänen mukaansa olennaista on keskittyä hyvinvoinnin yksilöllisiin ja alueellisiin eroihin.
Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?
Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?
Viro sai ensimmäisen suomalaisen kaupunginvaltuutetun
Tarton yliopiston lehtori Juha-Matti Aronen nousi Tarton kaupunginvaltuuston varajäsenestä varsinaiseksi valtuutetuksi ja haluaa jatkaa työssä myös syksyn vaalien jälkeen. Hän sanoo, ettei osaa ajatella elämää ilman Tarttoa.
Tutkiville journalisteille jaettiin palkintoja
Vuoden 2012 Lumilapiot myönnettiin Eduskunta II -näytelmän tekijöille ja Talvivaaraa penkoneelle toimittajalle. Palkintoehdotuksia oli ennätyksellisen paljon.
Viro aikoo vahvistaa armeijaansa - "Suomen liittyminen Natoon olisi turvallisuutta lisäävä tekijä"
Viron puolustusvoimien vuotuinen pääsotaharjoitus Kevätmyrsky huipentuu tällä viikolla.
Suomessa kesäistä, Keski-Euroopassa koleaa
Viikonlopun alla Pohjois-Lapissa on paistateltu auringossa, kun taas Sveitsissä on kärvistelty lumisateessa.
Naivismin tähdet tuikkivat Iittalan kesässä
Galaxin suurin naivistisen taiteen näyttely esittelee Iittalassa 45 alan huipputekijää. 25-vuotisjuhlakatselmus palauttaa myös jykevän Hannu Riikosen Heinäsen pariskunnan muotokuvan lähtöpisteeseen. Aira ja Kalevi Heinänen käynnistivät Iittalan naivistit vuonna 1988. Neljännesvuosisadassa naivismi on voittanut satojentuhansien katsojien sydämet.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
