Uusi uljas Areena avautui
Ylen televisio- ja radiosisältöjä kokoava Areena uudistuu. Uuden Areena-palvelun luvataan olevan entistä käyttäjäystävällisempi, ja esimerkiksi ohjelmien luokittelu on aiempaa selkeämpää.
Uuden Areenan beta-versio julkaistiin tänään keskiviikkona. Uudistetusta Areenasta on pyritty tekemään mahdollisimman helppokäyttöinen ja selkeä. Tämä näkyy myös ulkoasussa: televisio- ja radio-ohjelmat on eroteltu toisistaan. Ohjelmat on myös jaoteltu selviin alakategorioihin, joita ovat mm. sarjat ja elokuvat sekä lapset. Tämä helpottaa luonnollisesti ohjelmien hakemista.
Uuden Areenan ennakoiva haku kerääkin kiitosta YLE Internetin tuottajalta Hanna Svärdiltä:
- Ohjelman nimeä ei tarvitse enää tietää. Riittää, kun muistaa, millä kirjaimella ohjelma alkaa. Areenan haku hoitaa loput, Svärd kehuu uutta palvelua.
Erityisen ylpeä Svärd on kuitenkin Areenan omasta "miniohjelmaoppaasta".
- Siitä näkee todella helposti niin television kuin radionkin ohjelmat kanavittain.
Uudessa Areenassa toimituksen omat suosittelut saavat entistä näkyvämmän sijan - jokaiseen kategoriaan on listattu Areena-toimituksen omia suosikkiohjelmia. Ja tottahan toki katsojat itse saavat suositella omia lempiohjelmiaan esimerkiksi Facebookissa.
Vanha Areena on kärsinyt etenkin ohjelmien pätkimisestä. Svärdin mukaan uudessa Areenassa ongelmaan on paneuduttu ja tekniikkaa on uusittu, jotta katsomisnautinto ei kärsisi turhasta jumituksesta. Svärd muistuttaa kuitenkin, että niin kauan kuin uusi Areena on beta-vaiheessa, palvelu on joka tapauksessa ajoittain pois käytöstä ohjelmapäivitysten vuoksi.
Ylen Areena on Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan Suomen suosituin verkkomediabrändi. Jotta Areenan menestyskulku jatkuisi, palvelun kehittäjät toivovat käyttäjien lähettävän heille mahdollisimman paljon palautetta. Uusi Areena on määrä ottaa käyttöön varsinaisesti ensi keväänä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Narkolepsiaan rokotteesta sairastunut: "Korvauksista taisteleminen ollut turhauttavaa ja epäoikeudenmukaista"
28-vuotias Lauri Erämaja sairastui narkolepsiaan saatuaan Pandemrix-rokotteen joulukuussa 2009. Erämaja on huojentunut siitä, että THL vahvisti torstaina rokotteen lisänneen myös aikuisten sairastumisriskiä.
Terveyskeskuksiin saa kiireetöntä aikaa odottaa entistä kauemmin
Terveyskeskuksiin lääkäriin haluavien aika on entistä pitempi. Kiireetöntä lääkärinaikaa odottavia on nyt lähes puolet enemmän kuin syksyllä 2012.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Kesko tutki vihannespakasteet - hulluruohoviitteitä ei löytynyt
Suomeen on tuotu belgialaisen yrityksen kautta papu-siemensekoitusta, jonka joukossa saattaa olla myrkyllisiä hulluruohon siemeniä.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Evira: Hulluruohoepäiltyä tuotetta vain yhdellä toimittajalla
Suomeen tuodut hulluruohoa sisältävät papu-vihannessekoitukset ovat yhden toimittajan tuomaa. Belgialaisen toimittajan tuoman erän suuruutta ei tiedetä, mutta Elintarviketurvallisuusviraston mukaan kaikki suomalaiset vastaanottajat ovat tiedossa.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.
Kauhavalle 2,5 miljoonan euron tukipotti valtiolta
Työ- ja elinkeinoministeriö on torstaina myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa äkillistä rakennemuutostukea Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamisen vuoksi. Kaikkiaan jaettiin viisi miljoonaa euroa paikkakunnaille, joista lakkautetaan varuskunta.
Jugendlinna muuttuu rapakuntoisesta luksusasunnoiksi
Vuosia tyhjillään ollut ja jo ränsistynyt Aurinkolinna Nastolassa kunnostetaan uuteen loistoon. Muun muassa parantolana ja pakolaisten vastaanottokeskuksena toimineeseen jugendlinnaan rakennetaan luksusasuntoja. Talon osti viime vuonna liikemiesryhmä vain muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.