Uusia muinaiskohteita löytynyt Rautavaaralla
Metsähallituksen tutkimusryhmä on liikkunut kesän aikana Rautavaaran saloilla. Tutkijat ovat etsineet tietoja muinaisesta asumisesta.
Rautavaaralla tehtävissä arkeologisissa tutkimuksissa on löytynyt kivikautisia asuinpaikkoja. Metsähallitus on löytänyt ennalta tuntemattomia kohteita Ala-Luosta-järven rantamilta. Arkeologi Riku Mönkkösen mukaan kyseisillä asuinpaikoilla on ollut elämää noin 10 000 vuotta sitten.
Rautavaaran metsistä on kartoitettu tutkimuksissa yli 90 kohdetta. Metsähallitus dokumentoi asumiseen ja elämiseen liittyvää tietoa Rautavaaralla 40 000 hehtaarin alalta kivikaudelta 1960-luvulle asti.
Kesän aikana on tutkittu mm. useita autioituneita taloja ja vanhoja uittokämppiä. Lisäksi on saatu tietoja paikallisilta ihmisiltä.
Metsähallitus aikoo hyödyntää tietoja metsähakkuiden ja retkeilyreittien suunnittelussa. Loppukesällä tutkimuksia tehdään myös Juuan kunnan alueella.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Kallansiltojen loppurahoitus on varmistunut
Lisämääräraha takaa ison tiehankkeen loppuvaiheen. Koko kustannusarvio pysyy 90 miljoonassa eurossa.
Talvivaara saa taas laskea neutraloimatonta jätevettä
Jäteveden pH-arvo saa olla hetkellisesti enintään 11. Se tarkoittaa, että jätevesi voi olla emäksisempää kuin kaivoksen ympäristölupa määrää.
Kaskiviljelijän työmaa on keskellä roihuavaa metsää – video
Kaskenpoltto on varsinkin savolaisten perinteisesti harjoittama maanviljelystekniikka. Telkkämäen perinnetilalla Kaavilla ylläpidetään ikivanhaa taitoa vuosittaisessa kaskenpoltossa.
Karelia Upofloor harkitsee tuotantonsa lopettamista Kuopiossa ja Joensuussa
Yhtenä vaihtoehtona on tuotannon lopettaminen joko Kuopiossa, Tuupovaarassa tai molemmissa. Yhtiö irtisanoi henkilöstöään myös viime vuonna.
Tutkimuslaitosten henkilökunta marssi työpaikoiltaan Kuopiossa
Ulosmarssilla vastustetaan hallituksen kaavailemia 30 miljoonan euron säästöjä tutkimuslaitosten toimintaan.
Turvesuo on tulessa Suonenjoella
Pelastuslaitos sammuttaa maastopaloa Suonenjoella. Sammutustyöt vievät vielä tunteja.
"Suomella ei 50 vuoden kuluttua ole laadukasta mäntytukkia"
Metsänomistajat suosivat nykyisin pelkästään kuusta, koska hirvien pelätään napsivan männyntaimet suihinsa. Pitkään jatkunut suuntaus herättää jo kysymyksiä mäntytukin saatavuudesta.
Talvivaaran rautavesivuodon todistaja: Ikävä totuus on, että valvonta on kansalaisten varassa
Yksityishenkilöt raportoivat Talvivaaran tuoreimmasta ympäristöongelmasta kaivosyhtiötä nopeammin.
ELY hyväksyi Talvivaaran juoksutukset ehdollisena
Yhtiö saa juoksuttaa jätevesiä ulos niin, ettei Kortelammen padon ja avolouhoksen vesipinta nouse. Lisäksi kipsisakka-altaiden vedenpinnan alentamista on jatkettava.
Kansanedustaja Erkki Virtanen tahtoo EU-parlamenttiin
Vasemmistoliiton Erkki Virtanen tahtoo kiinnittää europarlamentissa huomiota Euroopan sosiaaliseen tilaan. Vasemmistoliitto lähtee seuraaviin eurovaaleihin kovilla nimillä.
