Uusiomuumit houkuttavat pikkulasten vanhemmat kirjaostoksille
Tove Janssonin luomat muumihahmot elävät ja kehittyvät yhä, kymmenen vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Janssonin tekijänoikeuksien haltija on antanut siunauksensa uusien muumikirjoijen kustantamiselle. Muumikirjat suunnataan nyt pienille lapsille.
Tove Janssonin alkuperäiset muumikirjat filosofisine hahmoineen eivät olleet pienten lasten juttu. Vasta yhteistyössä japanilaisten kanssa valmistuneet animaatiot tekivät muumitalon asukkaat tutuiksi taaperoillekin.
Pian muumit alkoivat seikkailla myös kuvakirjoissa.
- Olemme halunneet, yhteisymmärryksessä oikeudenomistajan kanssa, tuoda Muumit myös pienten lasten ulottuville. Se maailma on jotain, josta meillä on vain aavistus. Se, miltä pienten ihmisten muumimaailma näyttää visuaalisesti, meidän pitää näiden kirjantekijöiden kanssa paljolti kuvitella, kertoo kustannuspäällikkö Leena Järvenpää Tammen kustantamosta.
Johanna Sinisalo ja muita tunnettuja nimiä Muumi-kirjojen kansissa
Oikeudenhaltija eli Oy Moomin Characters Ltd, jonka luova johtaja on Sofia "Larsin tytär" Jansson, on antanut muumikirjojen oikeuksia usealle kustantajalle, yksi niistä on lastenkirjoistaan tunnettu Tammi. Tammen uusiomuumien kansista voi bongata tuttujen kirjailijoiden ja kuvittajien nimiä. Muumitarinoita ovat kirjoittaneet muun muassa Tapani Bagge, Johanna Sinisalo ja Tittamari Marttinen.
Kaikkein pienimmille suunnattuja kirjoja tekee muun muassa pariskunta Riina ja Sami Kaarla. He tekevät kirjasta koko paketin valmiiksi painokuntoon. Riina Kaarla on kirjoittanut ja kuvittanut kaksi omiin hahmoihin perustuvaa lastenkirjaa ennen muumikirjailijaksi ryhtymistään. Kuvaamataiteenopettajan koulutuksen saanut, graafisena suunnittelijanakin toiminut Kaarla arvostaa Janssonin kädenjälkeä.
- Tovella on ollut kirjoissaan äärettömän upea pelkistys ja hieno graafinen ilme. Se antaa haastetta. Kirjoja on todella kiva tehdä. Pitää pyrkiä tekemään kaunista ja myös tarinan puolelta ehyttä. Se on siis kivaa ja suuri kunnia myös, hehkuttaa kuvittaja-kirjailija Riina Kaarla.
Muumi-kirjailijaksi ryhtyminen arvelutti monia
Kustantamon oli aluksi vaikea saada suomalaiskirjailijoita ja -kuvittajia innostumaan "muumiurasta". Tove Janssonin saappaat tuntuivat liian suurilta. Pitkien vakuuttelujen jälkeen muutamat rohkaistuivat ja nyt Tammi saa jo yhteydenottoja halukkailta.
Kaikilla tekijöillä on yhtä tiukat säännöt. Muumien on pysyttävä laaksossaan eikä sinne saa muuttaa uusia tulokkaita.
Muumit eivät saa soittaa kännykällä tai ajaa ralliautolla. Jokaisen hahmon muoto on määritelty, jotta ne näyttäisivät aina samalta. Muumeille ei esimerkiksi saa piirtää suuta, kertoo Riina Kaarla.
- Tovehan kuvasi paljon tunteita Muumien hännällä ja lisäämällä hahmoille kulmakarvoja sekä lisäämällä erilaisia liikkeitä muumihahmoon. Näitä piirteitä on karsittu pois, jotta se Muumi pysyisi aina samannäköisenä ja se häiritsee muumien ilmeikkyyttä.
Riina ja Sami Kaarlan tuorein Muumi-kirja on saanut uuden päähenkilön. Lasten keskuudessa suosituin Muumi-hahmo Pikku Myy saa oman kirjansa. Myy-kirjoista suunnitellaan sarjaa.
Näillä näkymin töitä riittää jatkossakin, sillä kustantajien mukaan muumibuumille ei näy loppua.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Pernilla jäi kahden sijan päähän viisufinaalista
Suomea Euroviisuissa edustaneen Pernillan pistesaalis ensimmäisessä semifinaalissa riitti 12. sijaan. Pernilla sai 41 pistettä, kun finaalipaikkaan olisi vaadittu 52.
Sukuja ei ole vielä tutkittu loppuun asti
Sukututkimuksen hohto ei ole kadonnut, vaikka etenkin suuret ikäluokat ovat ahkeroineet tutkimuksien parissa. Erityisesti tutkijoita kiinnostaa tietää, löytyykö omasta sukuhaarasta aatelisia.
Asuntoja nerokkaasta jurtasta Kalasataman romanileiriin
Hämeen linnan uusin näyttely kertoo eri kulttuurien tavoista asua ja liikkua, liikkuvasta kodista. Länsimainen hyvinvointi-ihminen kerää tavaraa ja liikkuu huvikseen. Elannon perässä liikkuvat karttavat turhaa tavaraa ja asuvat siellä minne elinehdot vetävät.
Laulua voi aistia keholla
Laulajan ääni ja ilmaisu voivat vaikuttaa kuulijaan kehollisesti. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan pelkkä tunnerekisteri ei riitä kuvaamaan laulun vaikutuksia kuuntelijassa. Anne Tarvainen testasi tutkimuksessa itseään.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.