Oulu |

Uusista potuista maksetaan vaikka maltaita

Kotimaiset toriherkut löytävät tiensä ihmisten juhannuspöytiin, korkeasta hinnasta huolimatta.

Mies ostamassa mansikoita Oulun Kauppatorilla.
Oulun Kauppatorilla mansikat ja uudet perunat tekivät kauppansa.

Sateenvarjot ovat vähällä lähteä lentoon Oulun Kauppatorin hyisessä viimassa. Moni vitsailee, ettei tunnu keskikesän juhlalta. Torilla riittää kuitenkin juhannusherkkujen ostajia.

Torikauppias Siiri Roivainen kertoo, että jo vuosikymmeniä käyneet tutut asiakkaat ovat tulleet hakemaan tuoretta ruokaa juhannuspöytään.

Uudet perunat kuuluvat juhannukseen. Syödään sitten muina päivinä vähemmän.

- Aino Holappa

Mutta mitä juhannuspöydästä sitten löytyy?

- No kyllä meillä perinteisesti kuuluu uudet perunat, sipuli, tilli, silli ja sitten grillattavaa. Äsken kävimme hakemassa myös lohta, kertoo oululainen Olavi Rasi.

Tyrnävältä tullut Aino Holappa vannoo myös uusien pottujen nimeen.

- Eilen olen koko päivän keittänyt juhannusjuustoa. Sitä syödään ja tietysti uudet perunat ja sipulit. Perunoita lähdin täältä hakemaan, vaikka niitä saa kaupastakin, mutta ajattelin että se kuuluu ihan perinteeseen että haetaan torilta, Holappa toteaa.

Koska kolea alkukesä on hidastanut suomalaisen sadon kypsymistä, esimerkiksi perunaa ja mansikkaa saa juhannuksen alla hieman aikaisempia kesiä heikommin. Hinta on myös sen mukainen. Oulun Kauppatorilla kotimainen uusi peruna maksaa kahdeksan euroa litralta.

- Hirvittää, että litrasta maksan kahdeksan euroa, että sillähän saa vaikka mitä. Uudet perunat nyt kuuluvat juhannukseen. Syödään sitten muina päivinä vähemmän, Holappa nauraa.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä