Uusista suomalaisjoukoista Afganistanissa ei ole päätetty
Kun Afganistanissa presidentinvaaleja turvaamassa olleet suomalaiset rauhanturvaajat palaavat lokakuun loppupuolella Suomeen, ei täydennystä ole lähivuosille tiedossa. Afganistaniin jää reilun sadan hengen pysyvä suomalaisjoukko, joka jatkaa vanhaa tehtäväänsä.
Kaikkiaan 86 suomalaista rauhanturvaajaa palaa Suomeen 28. lokakuuta. Puolustusministeriön vanhemman osastoesiupseerin Hannu Ojalan mukaan uusista suomalaisista rauhanturvaajista lähivuosille ei ole päätetty - eikä liioin siitä, milloin joukkoja mahdollisesti lisättäisiin, kun vaaliryhmä nyt palaa.
- Minkäänlaisia päätöksiä ei ole tehty. Ei joukkojen lisäämisestä tai vähentämisestä, Ojala kertoo YLE Uutisille Bratislavasta, jossa hän on parhaillaan puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) kanssa.
Häkämies osallistuu perjantaina Naton puolustusministerikokouksen yhteydessä järjestettävään Afganistanin kriisinhallintakokoukseen. Kokouksessa on muun muassa esillä Naton joukkoja Afganistanissa komentavan kenraalin Stanley McChrystalin raportti, joka osaltaan antaa suuntaviivoja Suomen jatkolle Afganistanissa.
Suunnitelmia tehdään koko ajan
Suurin osa suomalaisista rauhanturvaajista palvelee Ruotsin johtaman PRT-joukon eli alueellisen jälleenrakennusjoukon Mazar-e-Sharifin alaisuudessa Pohjois-Afganistanissa. Vaikka päätöksiä jatkosta ei ole tehty, Suomi suunittelee tulevien vuosien toimintaansa Afganistanissa koko ajan tiiviisti yhdessä Ruotsin kanssa.
Suunnitelmissa muun muassa linjataan millaisella ja minkäkokoisella joukolla sekä minkälaisissa tehtävissä maiden sotilaat jatkossa ovat Afganistanissa. Suomalaisjoukkojen määrää ei päätetä yhdessä, vaan se on Suomen kansallisesti päätettävä asia.
- Sen ajankohta riippuu siitä, miten tuo yhteinen suunnitelma etenee syksyn ja kevään aikana, Ojala sanoo.
Haluavatko suomalaissotilaat Afganistaniin?
Useaan otteeseen on jo ehditty todeta - ei pelkästään ruotsalaistiedotusvälineiden suusta - etteivät suomalaiset rauhanturvaajat ole välttämättä kovin halukkaita olemaan epävakaassa Afganistanissa. Jos Suomi päättää joskus lähettää lisäjoukkoja Afganistaniin, löytyykö halukkaita tarpeeksi?
- Minun tietooni ei ole tullut sellaista, että olisi haluttomuutta tai ongelmia rekrytoinnissa. Määrät ovat yleisesti ottaen vähentyneet. Eri asia on, mihin halutaan. On niin, että Afganistaniin halutaan enemmän kuin esimerkiksi Kosovoon, Ojala sanoo.
Suomalaisia monessa eri tehtävässä
Suomella on Afganistanissa lokakuun lopun jälkeen noin 110 rauhanturvaajaa, pääosa heistä Ruotsin alaisuudessa. Heidän tehtävään "on tukea maan hallitusta saavuttamaan ja ylläpitämään turvallinen toimintaympäristö maan jälleenrakentamiseksi ja demokraattisten rakenteiden vahvistamiseksi, sekä avustaa keskushallinnon vaikutusvallan laajentamisessa koko maahan", kuten tehtävä virallisesti linjataan.
Pieni osa suomalaisista työskentelee Kabulissa osana kansallista tukielementtiä NSE:tä. Suomella on esikuntaupseereita ISAF:n pohjoisen alueen johtoesikunnassa ja ISAF:n päämajassa. Osa suomalaisista kouluttaa Afganistanin armeijaa. Suomella on maassa myös neljä siviilineuvonantajaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.