Vaaksan mittainen ukkoetana ihmetyttää
Hyvä talvehtiminen kasvattaa etanakantoja. Ukkoetana saattaa kasvaa jopa 20 senttiseksi.
Etanat ovat ilmestyneet tänä kesänä yhä useammalle pihamaalle. Ihastusta ja vihastusta herättävistä nilviäisistä juhlavin on ukkoetana, jonka mitta saattaa lähennellä 20 senttiä.
- Ukkoetanan tunnistaa helposti raidoista ja se syö lahonneita lehtiä ja sieniä. Ruuan perässä se saattaa ilmestyä pihapiiriinkin, vaikka sen elinympäristö onkin metsässä kertoo Heli Horppu ProAgria Etelä-Karjalasta.
Etanoiden lisääntymisaika on parhaillaan menossa ja niinpä näitä nilviäisiä saattaa löytää mitä kummalliisimmista asennoista.
- Kyllä niissä pussuttelevissa ja päällekkäin olevissa etanoissa on parittelusta kysymys, kun tätä kosteuttakin on riittänyt, naurahtaa Horppu.
Tappajaetanat harmina
Kostea syksy ja hyvä talvehtiminen kasvatattavat kaikkia etanakantoja edelleen. Lajitovereitakin ukkoetanalle riittää.
Kyllä niissä pussuttelevissa ja päällekkäin olevissa etanoissa on parittelusta kysymys
- Yleisimpiä etanoitamme ovat valepeltoetana, peltoetana, keltajuovaetana ja tietysti kaikkien inhoamat lehtokotilot ovat nykyään monilla pihoilla riesana.
Parin viime vuosikymmenen ajan suomalaisessa etanalajistossa on myös vaikuttanut varsinkin lappeenrantalaisille kiusallisen tuttu tulokas.
- Satunnaisesti tavataan myös espanjansiruetanaa eli tappajaetanaa. Nimensä se on saanut siitä, että se syö kuolleita lajitovereitaan, Horppu kertoo
Etanoiden hävittämiseen Horpulla on yksikertainen ohje.
- Kaikenlaisia pusikoita ja heinikoita kannattaa harventaa, mutta hankalaa etanoiden ja kotiloiden hävittäminen kokonaan on.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Mustikasta hyvä sato joka toinen vuosi
Jos kevätkelit jatkuvat kauniina, kukkii mustikka Oulun korkeudella jo ensi viikolla. Mustikan sato vaihtelee lähes joka toinen vuosi. Oikein hyvän satovuoden jälkeen kasvi näyttää keräävän voimia seuraavana kesänä.
Päiväkodin leiriviikolla nokosetkin nukutaan ulkona
Moni lapsi viettäisi mielellään varsinkin kesäisin kaiken aikansa ulkona. Luontopainotteisessa Pitkäniemen päiväkodissa Nokialla vietetään parhallaan leiriviikkoja, jolloin ruoka tehdään nuotiolla ja päiväunetkin nukutaan teltassa.
Ilmastopaneeli: Päästökauppaan uutta potkua, uusiutuvan energian tuet käyvät kalliiksi
Eturivin ilmasto- ja energiatutkijat vaativat EU:lta ripeitä päätöksiä päästökaupan pelastamiseksi. Suomen ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan päästöoikeuden alhainen hinta ei enää ohjaa teollisuutta lainkaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Päästöjä leikataan nyt EU:ssa uusiutuvan energian tuilla, mikä on kallista veronmaksajille.
Talvivaara haluaa eroon 9 miljoonasta kuutiosta jätevettä
Talvivaaran kaivos haluaa laskea jätevesiä ulos huomattavasti aiempaa arviota enemmän. Yhtiö on aiemmin kertonut haluavansa eroon kevään aikana noin neljästä miljoonasta kuutiometristä liikavesiä. Sulfaattikuormitus nousisi lähivesissä yli 32 miljoonaan kiloon.
Pihka parantaa haavat
Pihka parantaa haavat, sen tiesivät jo esi-isämme ja heidän esi-isänsä. Mutta miksi, se on selvitetty toden teolla vasta nyt. Väitöskirjatasolla.
"Suomen hyttyset kuin lintuja"
Maahanmuuttajat pääsivät kokeilemaan puiden istuttamista Laukaassa. Kongolainen Rukikiza oli tilaisuudesta innostunut, vaikka hyttyset häntä hieman pelottavatkin.
Mätäjoen myrkkyvuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Poliisi jatkaa kuulusteluja Helsingin Mätäjoen myrkkyvuotoon liittyen koko loppuviikon. Tällä hetkellä tapaus vaikuttaa poliisin mukaan ympäristörikokselta. Tarkkaa rikosnimikettä ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.
Kesä koittaa kullankaivajalle
Kesä on pikkuhiljaa tullut koko Lappiin. Kullankaivaja Topi Jokiniemi tuli kultamailleen Lemmenjoelle jo kuukausi sitten. Valtaus on talven jäljiltä kunnostettu pihat siivottu ja tositoimiin aletaan aivan näillä hetkillä. Hommia paiskitaan kultamailla syyskuun loppuun ja maalikylissä käydään vain ruuanostossa.
Nokkonen ei suuta polta
Kunnon kulinaristi kulkee juuri tähän vuodenaikaan katse tiukasti maassa. Koriin voi poimia monenlaisia kasveja kotikeittiössä hyödynnettäväksi, yksi tunnetuimmista villivihanneksista lienee nokkonen.
Näin eroon tuholaisista ja sienitaudeista kotikonstein
Radiopuutarhuri kokosi hyödyllisiä vinkkejä ja kotikonstein toteuttavia reseptejä sienitautien ja tuhoeläinten torjuntaan puutarhassa.
