Vaalirahajuttujen tutkinnat valmistuvat lähellä vaaleja
Vaalirahoihin liittyvien rikosten tutkinnat ja syyteharkinnat näyttävät valmistuvan lähellä ensi kevään eduskuntavaaleja. Etenkin keskusta toivoisi nopeaa käsittelyä vaalirahajutuille. Viranomaiset eivät aio käsitellä kansanedustajien rikosepäilyjä muita juttuja nopeammin.
Viime eduskuntavaalien jälkeen käynnistynyt vaalirahakohu on johtanut useisiin rikostutkintoihin. Istuvista kansanedustajista vaalirahajutuissa ovat rikoksesta epäiltyinä keskustan Antti Kaikkonen ja kokoomuksen Ilkka Kanerva. Kokoomuksen kansanedustajan Marja Tiuran rikosepäily on syyteharkinnassa.
Poliisi selvittelee myös kokoomuksen kansanedustajan Sampsa Katajan toimintaa lahjusrikostutkinnassa. Edellisen pääministerin Matti Vanhasen toimet ovat oikeuskanslerin tutkinnassa.
Rikosjuttujen aikataulut uhkaavat mennä lähelle ensi kevään eduskuntavaaleja, sanoo apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.
- Syyteharkinnat saattavat mennä aika lähelle vaaleja, puhumattakaan tilanteesta, jos asiassa joudutaan jatkokäsittelyihin. Jatkokäsittelyt sattuvat aika kiusalliseen aikaan vaalia ajatellen.
Puolueet jännittävät
Puolueissa jännitetään nyt sitä – mikäli jutuissa nostetaan syytteitä - joutuvatko ehdokkaat käräjille kesken kiihkeimmän vaalitaistelun.
- Sillä saattaa joissakin tapauksissa olla merkitystä asianomaisen henkilön vaalituloksenkin kannalta, kommentoi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalla Timo Kallilla on toive viranomaisille.
- Esitän kainon toiveen, että asia käsiteltäisiin mahdollisimman nopeasti sekä niissä tapauksissa, joissa harkinta on jo päätetty sekä niissä, joissa epäily on olemassa. Silloin heidän ja äänestäjien oikeusturva olisi kohdallaan vaaleja käytäessä. Asiat pitäisi ratkaista mieluummin ennen vaaleja.
Nopeutusta ei luvata
Syyteharkintaa ei yhdessäkään jutussa ole vielä edes aloitettu. Eikä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske lupaa nopeutettuja aikatauluja kenellekään.
- On ongelmallinen kysymys, tehdäänkö politiikoille jokin ohituskaista, jos heidän edesottamuksiaan joudutaan tutkailemaan.
Vaalirahajuttujen rikostutkintojen ja ensimmäisten syyteharkintojen uskotaan valmistuvan syksyn aikana. Sen jälkeen selviää se, päätyvätkö vaalirahajutut tuomioistuinten käsiteltäväksi.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.