Vaarallinen potilas karannut Niuvanniemestä
Aamulla sairaala-alueelta poistunut mies on arvioitu käytökseltään väkivaltaiseksi. Poliisin ohjeen mukaan miestä ei saa lähestyä itse.
Vaarallinen potilas on karannut Niuvanniemen sairaalasta Kuopiosta aamulla kahdeksan aikaan.
Vuonna 1977 syntynyt mies on 177 senttimetriä pitkä, painaa noin 80 kiloa ja hänellä on lyhyt, vaaleahko siilitukka. Miehellä on pieniä tatuointeja sormissa ja hän on pukeutunut mustaan nahkatakkiin ja mustiin verryttelyhousuihin, joissa on sivussa punaista raitaa.
Oikeassa olkapäässä miehellä on tähtitatuointi ja lisäksi hänellä on viiltelyarpia ranteissa ja kyynärvarsissa.
Karannut mies on arvioitu käytökseltään väkivaltaiseksi. Häntä ei saa lähestyä vaan havainnot miehestä on tehtävä hätäkeskukseen tai poliisille. Erityisen vaarallinen karkuri on silloin, kun hän kohtaa vastarintaa. Mies on tuomittu väkivaltarikoksista.
Poliisi pitää todennäköisenä, että karkuri suuntaa synnyinseudulleen Varsinais-Suomeen. Todennäköistä on myös, että hän pyrkii saamaan käsiinsä päihteitä.
Mies pääsi karkuun ulkoilukävelyn yhteydessä. Hänestä ei ole saatavilla ajan tasalla olevaa valokuvaa, joka täsmäisi tuntomerkkeihin.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Pinna palaa liikenteessä - se ei sääntöjä muuta
Eritasoisilla kuljettajilla on yhtäläinen oikeus liikkua teillä ja heidät on otettava huomioon, liikenteen tuntijat rauhoittelevat tieraivon kuumentamia.
Nuorten parisuhdemarkkinat epätasapainossa
Parikymppiset naiset ovat pakkautuneet erityisesti Turkuun ja Helsinkiin. Miehet puolestaan jäävät armeijankin jälkeen kotiseudulleen pikkupaikkakunnille. Vuosikymmeninä jyrkentynyt jako parisuhdemarkkinoilla voi Väestöliiton mukaan laskea syntyvyyttä.
Sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla solmitaan yhä vähän oppisopimuksia
Toissavuotisen romahduksen jälkeen kiinnostus oppisopimuksiin on säilynyt ennallaan Päijät-Hämeessä. Aikuiskoulutusjohtaja toivoisi, että kunnat käyttäisivät koulutusmallia nykyistä enemmän sosiaali- ja terveysaloilla.
MTV vie tv-kanavansa nettiin
MTV3, Sub ja AVA tulevat tämän vuoden aikana katsottaviksi MTV:n Katsomoon.
Tutkija: Telakkateollisuuden on tuuletettava asenteitaan
Turun kauppakorkeakoulun tutkijan Eini Laaksosen mukaan Aasian isoja telakkamenestyjiä vastaan ei voida enää kilpailla vanhojen mallien mukaan.
Taiteilijoille haetaan töitä
Kuvataiteilijoille etsitään työllisyysmahdollisuuksia muun muassa opettamisesta ja konsultoinnista. Yhteistyötä on tehty kuntien ja yritysten kanssa.
Sormukset ja rannekorut sopivat lahjaksi myös pojalle
Lahjatavaraliikkeissä eletään yhtä kauden sesonkiaikaa, ja myös koruliikkeissä toukokuun loppu tietää melkoista vilskettä. Kotimaiset korut ovat vahvoilla nuorten suosikkeina, ja lahjaostoksilla koruliikkeessä ei pihistellä.
Lapuan patruunatehtaan varjossa salamurha ja tuhoisa räjähdys
Lapualla on valmistettu patruunoita 90 vuoden ajan, sillä vuonna 1923 eduskunnan päätöksellä paikkakunnalle perustettiin Valtion patruunatehdas. Historia on pitkä ja monessa mielessä mustasävyinen. Vuoden -76 tuhoisa räjähdys on hyvin muistissa, mutta vähemmän on puhuttu tehtaanjohtajan myrkyttämisestä.
Mustikasta hyvä sato joka toinen vuosi
Jos kevätkelit jatkuvat kauniina, kukkii mustikka Oulun korkeudella jo ensi viikolla. Mustikan sato vaihtelee lähes joka toinen vuosi. Oikein hyvän satovuoden jälkeen kasvi näyttää keräävän voimia seuraavana kesänä.
S-ryhmä: Asiakkaiden ostotietoja säilytetään järjestelmässä kuukausia - Pakastekasviksista ei uusia sairastumisia
SOK:n suunnittelujohtajan mukaan tietoja käytetään vain äärimmäisissä tapauksissa, jos pitää pystyä ottamaan yhteyttä asiakkaisiin.
