Vaasalaiskoulujen vartiointia tehostetaan
Viikonvaihteessa kaikkiaan kolme vaasalaiskoulua koki kovia. Vanhan Vaasan, Hagan ja Nummen kouluilla oli tehty mittavia tuhotöitä. Nyt vartiointia lisätään.
Viime viikonvaihteessa Ristinummen ja Vanhan Vaasan alueella kolmella koululla rikottiin useita kymmeniä ikkunalaseja sekä ilmastointiputkia. Lisäksi tasakattoisten koulurakennusten katoille oli kiivetty aiheuttamaan vielä lisää vahinkoa. Vauriot ovat mittavia ja korjauskustannukset nousevat tuhansiin euroihin. Korjaustöitä kouluilla tehtiin vielä tiistaina.
Nyt koulujen rehtorit ovat kyllästyneet lopullisesti tihutöihin ja koulujen vartiontia on päätetty tehostaa. Vanhan Vaasan koulun rehtori Jyrki Jokinen sanoo, että alustavasti vartioinnista on jo sovittu.
- Ajatuksena on, että valvontaa lisätään. Vartiointitoimisto tulee käymään usein näillä kouluilla nyt viikonloppuisin ja muutenkin. Se on ainoa mahdollisuus näin nopealla aikataululla, sanoo Jokinen.
Kameravalvontaa vaasalaiskouluissa ei pääsääntöisesti ole. Ainoastaan Isolahden koulussa on kamerat. Ne on hankittu vanhempaintoimikunnan avulla. Nummen koulun rehtori Kai Luoma sanoo, että kameroiden hankkiminen on resurssikysymys. Se, ehkäisisivätkö kamerat tihutöitä, on vaikea etukäteen arvioida, miettii Luoma.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Aliarvostetusta raparperista saa monta herkkua
Raparperi taipuu heti alkukesästä esimerkiksi kiisseliksi, piirakaksi, hilloksi, mehuksi ja chutneyksi. Raparperi on parhaimmillaan, kun se on noin kolme senttiä paksu.
Teuva säästää myymällä kouluja
Teuvan kunnanhallitus päättää tänään koulujen myymisestä. Myynnistä saatavat rahat aiotaan käytetään Teuvan kunnan talouden kohentamiseen.
Mustasaaren työterveyshuoltoa esitetään Vaasan hoidettavaksi
Mustasaaren kunnanhallitus päättää maanantaina, siirtyykö kunnan työterveyshuolto Vaasan Aluetyöterveyden hoidettavaksi. Asia on samaan aikaan myös Vaasan kaupunginhallituksen päätettävänä.
Jalasjärvellä uskotaan, että kunnanjohtajahalukkaita löytyy
Tällä hetkellä Jalasjärven kunnanjohtajan virkaa on hoidettu sijaisjärjestelyin. Suuren työmäärän takia toimeen tarvittaisiin kuitenkin oma henkilö.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds jäi sijalle 24
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Kuvagalleria: Tunnelmia Euroviisuista
Katso kuvia 58. Eurovision laulukilpailusta Ruotsista.
Krista oli liekeissä Malmössä - "Se meni hienosti"
Krista Siegfrids on ollut vedonlyöntitilastoissa sijalla 11. Tulos ratkeaa noin kello yhden aikaan yöllä.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Krista kenraaliharjoitusten jälkeen: Tänään juhlitaan
Tanskalainen ennakkosuosikki uskoo, että tämä vuosi on Skandinavian. Krista taas lupaa juhlia, voitti sitten kuka tahansa.
