Pohjanmaa |

Vaasan Harmonikkakerho on voimissaan

Vaasan Harmonikkakerho viettää kolmikymmenvuotiaan toimintansa juhlallisuuksia viikonvaihteessa. Kerholaisten innostus soittamiseen on vuosien varrella vain kasvanut, mutta lisää soittajia toki kuitenkin kaivattaisiin.

Video
Vaasan Harmonikkakerhon soittajat harjoittelevat sunnuntain juhlakonserttia varten. (2:06) Kuvaus ja editointi Juha Kemppainen.

Soittajia kerhossa on tällä hetkellä parikymmentä. Kun toiminta alkoi 30 vuotta sitten, innokkaita soittajia oli useita kymmeniä. Nuoria ei ole tullut perinnettä jatkamaan, vaikka musiikkiopistoissa harmonikkaa soitetaankin, tietää kerhon perustaja ja taiteellinen johtaja Erkki Vainionpää.

- En sitten tiedä miksi kynnys tulla kerhoon soittamaan on niin korkea. Mehän ei olla mitään ammattimuusikoita vaan osa on vähän pidemmällä soittamisessa ja osa taas ei. Kaikki saavat kuitenkin soittaa! Se kuuluu kerhon periaatteisiin ihan, sanoo Vainionpää.

Mielenkiintoinen ja haastava soitin pitää otteessaan

Erkki Vainionpää kiersi aikoinaan harmonikkansa ja orkesterin kanssa maata varsin paljon. Nyt kiertäminen on jäänyt taakse, mutta soittaminen ei lopu.

- Se on niin kuin yksi nuori tyttö sanoi, että harmonikka on mukava soitin, koska se on vähän vaikea. Aina pitää treenata eikä ikinä tule täysin oppineeksi tässä, kertoo Vainionpää.

Vaasan Harmonikkakerhossa keski-ikä huitelee jo lähellä 60 vuotta. Nuorimmasta päästä on harmonikkataiteilija ja soitonohjaaja Martin Kuusisto. Hän muistaa tarkkaan milloin on harmonikasta kiinnostunut.

- Satuin näkemään Viljo Vesterisen ohjelman Säkkijärven polkka ja silloin sanoin isälle, että olisi kiva soittaa. Vuonna 1979, huhtikuun ensimmäisenä päivänä eli aprillipäivänä oli sitten ensimmäinen oppitunti, muistelee Kuusisto.

Juhlakonsertti sunnuntaina

Vaasan Harmonikkakerho juhlii pyöreitä vuosiaan, kuinkas muuten kuin soittamalla. Vaasan kaupungintalolla järjestetään sunnuntaina 12.2. juhlakonsertti, jossa esille pääsee tietysti kerho itse, joka on harjoitellut harmonikkamusiikin helmiä juhlaa ajatellen.

Lisäksi tilaisuudessa on Vaasan Harmonikkakerhon kanssa runsaasti yhteistyötä tekevä Veikko Ahvenainen, hänen puolisonsa Carina Nordlund sekä maakunnan omat huiput Seppo Heikkilä sekä 13-vuotiaat Lauri ja Tuomas Tuomisto.

Lähteet:
YLE Pohjanmaa/Terhi Varjonen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä