Pohjanmaa |

Vaasan sairaanhoitopiirin petosjutun tuomio piti hovissa

Vaasan hovioikeus on antanut tänään tuomion Vaasan sairaanhoitopiirin petosjutussa. Hovioikeus ei muuttanut sairaanhoitopiirin entisen teknisen johtajan vankeus- tai vahingonkorvauksia, mutta pidensi kahden muun jutussa osallisena olleen vankeusrangaistusta.

Kuvassa syytetyn virkamiehen asianajaja ja syytetty.
Asiaa käsiteltiin käräjäoikeudessa kesäkuun toisella viikolla 2009. Kuva: Olli Koski/YLE

Hovioikeus on tuominnut sairaanhoitopiirin entisen teknisen päällikkön törkeästä petoksesta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä vankeuteen. Vankeusrangaistuksen kesto on sama kuin käräjäoikeuden määrämä: neljä vuotta ja kaksi kuukautta.

Vaikka hovoikeus pudotti syytelistalla törkeiden petosten määrän kahdesta yhteen ja hylkäsi syytteen väärennöksestä, se ei vaikuttanut rangaistuksen pituuteen eikä vahingonkorvausten määrään.

Kaksi muuta syytettyä, eteläsuomalaiset liikemiehet, saivat myös ehdottomat tuomiot törkeästä petoksesta. Käräjäoikeus langetti liikemiehille yhden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeustuomion. Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomiota tekoon nähden liian lievänä ja tuomitsi miehet kahden vuoden ja neljän kuukaden mittaiseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi miehet saivat neljän vuoden liiketoimintakiellon.

Miehet tuomittiin myös miljoonakorvauksiin. Yhteensä korvaussumma nousee kolmeen miljoonaan euroon.

Kolme miestä kavalsi sairaanhoitopiiriltä rahaa tekaistuilla laskuilla yli kymmenen vuoden ajan.

Lähteet:
YLE Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä