Pohjanmaa |

Vaasassa taataan pienille koululaisille iltapäivähoitopaikka

Vaasa järjestää kaikille pienimmille koululaisille aamu- ja iltapäivähoitopaikan. Lasten yksinäistä aikaa ennen tai jälkeen koulupäivän halutaan vähentää. Alkavana lukuvuonna aamu- ja iltapäivätoimintaan ilmoittaudutaan koko lukukaudeksi kerrallaan.

Ekaluokkalainen tekee koulutehtäviä
Koulupäivän jälkeen ei nuorimpien oppilaiden tarvitse olla yksin. Kuva: YLE / Pasi Takkunen

Pienille koululaisille taataan iltapäivähoitopaikka Vaasassa. Koulutoimenjohtaja Juha-Pekka Lehmus sanoo, että jokainen hoitopaikkaa tarvitseva 1-2 luokkalainen sen myös saa. Kaikkiaan aamu- ja iltapäivähoitoon on Vaasassa ilmoitettu 900 lasta.

Pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnalla pyritään vähentämään lasten yksinäistä aikaa ilman vanhemman turvallista läsnäoloa.

Vaasassa tilanne on sikäli hyvä että kaikki mukaan ilmoittautuneet saavat myös aamu- ja iltapäivätoimintapaikan.

Hoitoa on tarjolla kello kahdeksan ja kuudentoista välisenä aikana kaikissa alakouluissa. Osassa kouluja hoitopäivä voi alkaa tai loppua näiden aikojen ulkopuolella. Pitempi aika edellyttää ryhmään tarpeeksi monta ilmoittettua lasta.

Uutta alkavana lukuvuonna on se, että aamu- ja iltapäivähoitoon ilmoittaudutaan koko lukukaudeksi kerrallaan.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä