Politiikka |

Väätäinen Yle Uutisille: En lähde kuntavaaliehdokkaaksi

Juha Väätäinen kertoi Yle Uutisille, että hän ei aio asettua perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi.

Juha Väätäinen.
Juha Väätäinen. Kuva: Yle

Juha Väätäinen on perunut ehdokkuutensa kuntavaaleissa Helsingin perussuomalaisten listalla. Väätäinen varmisti tiedon Yle Uutisille.

- Ei tässä mitään salaisuuksia ole. En ole lähdössä ehdolle, Väätäinen kertoi.

Väätäisen kuntavaaliehdokkuuden epävarmuudesta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomien verkkosivut.

Väätäinen ei halunnut perustella peruutustaan vielä millään tavalla. Hän pitää asiasta tiedotustilaisuuden keskiviikkoaamuna.

Elokuussa Juha Väätäinen erotettiin perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtajuudesta, ja uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin toisena varapuheenjohtajana toiminut Arto Välikangas. Väätäisen erottamisen syyksi todettiin luottamuspula. Väätäinen riitautti eron.

Helsingin piirin vaalityötä johtaa erillinen vaaliasiamies, koska piirin puheenjohtajuus on edelleen epäselvä.

Väätäisen kanssa puheenjohtajuudesta kiistelevä Arto Välikangas kertoi myöhään tiistai-iltana Yle Uutisille yllättyneensä Väätäisen päätöksestä.

- En sinänsä osannut odottaa tätä. Mutta tällä hetkellä olen lähinnä median tietojen varassa, joten en kommentoi uutista sen tarkemmin.

Välikangas ei kuitenkaan usko, että Väätäisen lähtö näkyy merkittävästi Helsingin perussuomalaisten kunnallisvaalituloksessa.

- Ei Väätäisen osuus esimerkiksi eduskuntavaaleissa ollut niin suuri, että siitä tulisi suurta aukkoa. Meillä on täysi lista ehdokkaita ja lähdemme vaaleihin hyvillä mielillä.

Keskustele uutisesta

Politiikan toimittajamme Jari Korkki kutsuu suomalaiset mukaan kuntavaalikeskusteluun. Mitkä ovat ne kaikkein tärkeimmät kipupisteet, joista ei ole varaa vaieta?

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä