Vähemmistöt synnyttävät nyt USA:ssa enemmän kuin valkoinen enemmistö
Tilasto paljastaa käännekohdan Yhdysvaltain historiassa. Alle puolet vauvoista on eurooppalaislähtöistä syntyperää.
Yhdysvaltain väestönlaskennan torstaina julkaisema tilasto kertoo, että yli puolet maan vastasyntyneistä kuuluu johonkin vähemmistöön. Ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa eurooppalaisperäisiä valkoihoisia syntyy vähemmän, uutisoivat amerikkalaiset tiedotusvälineet.
Väestönlaskennassa tarkkailtiin heinäkuun 2010 ja heinäkuun 2011 välistä ajanjaksoa. 50,4 prosenttia tuolloin syntyneistä kuului johonkin etniseen vähemmistöön. Kaksi vuotta aiemmin samalla ajanjaksolla osuus oli 48,6 prosenttia.
Sanomalehti Wall Street Journal kirjoittaa, että mustan presidentin, Barack Obaman valitseminen vuonna 2008 oli vertauskuvallinen muutos Yhdysvaltain kansan kasvoissa. Nyt muutos on myös tilastollinen tosiasia.
Sanomalehden haastattelema väestötieteilijä William Frey kertoo, että yli 50-vuotiaissa mustat ovat suurin vähemmistö. Nuoremmissa sukupolvissa puolestaan latinalaisamerikkalaiset ovat eurooppalaislähtöisten valkoihoisten jälkeen suurin väestönosa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Kuvagalleria: Jännitteet purkautuivat Tukholman lähiöissä
Tukholman maahanmuuttajavaltaisilla esikaupunkialueilla on mellakoitu jo kolme yötä. Nuoret ovat sytyttäneet tulipaloja, rikkoneet omaisuutta, polttaneet autoja kivittäneet poliiseja ja palomiehiä.
Tukholman maahanmuuttajalähiöt liekeissä - sosiaalipolitiikka koetuksella
Ulkomaalaistaustaiset nuoret riehuvat, maahanmuuton vastustajat innostuvat.
Yhdysvaltain armeijassa taas seksiskandaali - kenraali hyllytettiin tutkinnan ajaksi
Washington Post -lehti kertoo, että naimisissa oleva kenraali olisi tapellut rakastajattarensa kanssa.
Hizbollah lähettää lisää joukkojaan Syyrian sotaan
Libanonilaisen Hizbollah-järjestön taistelijat ovat jo johtoasemissa Syyrian sodassa, kertovat silminnäkijät.
Pentagon haluaa 450 miljoonaa dollaria Guantanamon korjauksiin
Yhdysvaltain johto joutuu jälleen tekemään valinnan, säilytetäänkö pahamaineinen Guantanamon vankila, vai tehdäänkö siitä entistäkin pysyvämpi laitos.
Pelastustyöt päättymässä Oklahomassa - tornadouhreja ei uskota enää löytyvän
Jokainen tuhoutunut rakennus on tarkastettu ainakin kerran, kertoo paikallinen palopäällikkö. Hänen mukaansa raunioista ei ole löytynyt ketään sitten maanantai-illan.
USA on selvittänyt Benghazin lähetystöiskusta epäiltyjen henkilöllisyydet
Epäiltyjä ei kuitenkaan aiota pidättää ainakaan toistaiseksi.
EU-huippukokous suitsimaan veronkiertoa
EU-mailta jää verottamatta kymmeniä miljardeja euroja veroparatiiseihin talletettuja varoja. Tänään kokoustavien EU-johtajien asialistalla ovat myös EU:n sekavat energiamarkkinat.
YK ihmettelee: Syyrialaispakolaisten määrä Jordaniaan laskenut äkisti
YK:n pakolaisjärjestö arvelee, että pakolaiset eivät pääse rajalle Syyriassa. YK selvittää tilannetta.
Ilkivallanteot jatkuvat ja leviävät Tukholmassa
Ikkunoita on rikottu, poliiseja heitelty kivillä ja autoja sytytetty tuleen.
