Vaihto-opiskelijat saivat ensimmäiset haalarinsa
Suomalaisen opiskelijakulttuurin ehkä näkyvin erikoisuus, opiskelijahaalarit, ovat vihdoin löytäneet tiensä myös Oulun vaihto-opiskelijoiden yhteisöön. Ensimmäisen kerran uudet haalarit olivat vaihtareiden yllä yliopiston lukukauden avajaisissa Vulcanaliassa.
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vaihto-opiskelijoiden järjestö ESN Oulu on ensimmäistä kertaa hankkinut sadalle kiinnostuneelle jäsenelleen omat opiskelijahaalarit. Haalareiden tarkoitus on tuoda suomalainen opiskelijaelämä lähemmäs vaihtareita yhteisten tunnusten kautta.
- Vaihtarit ovat toivoneet omia opiskelijahaalareita vuodesta toiseen, mutta tätä ennen sellaista mahdollisuutta ei ole tarjottu. ESN Finlandin yhteistilauksen kautta smurffihaalareita löytyy tätä nykyä Oulusta, Tampereelta, Turusta ja Helsingistä, ESN Oulun puheenjohtaja Suvi Pesonen kertoo.
Euroopan yhdentymistä edustavan sinisen värin lisäksi haalarin tunnusmerkkejä ovat ESN-logo selkäpuolella sekä monen vaihtarin haalariinsa jo ompelema ”Minä en ole Oulusta!” -merkki.
Läntinen perinne tuo yhteenkuuluvuutta
Haalariperinne syntyi alun perin Ruotsin teekkareiden keskuudessa 1970-luvulla. Suomen ensimmäiset haalarit hankittiin vuosikymmen myöhemmin Teknillisen korkeakoulun sekä Vaasan kauppakorkeakoulun opiskelijoiden toimesta.
Opiskelijahaalari tuo kantajalleen yhteisen identiteetin oman opiskelijaporukan kanssa, minkä lisäksi se mahdollistaa anonymiteetin tunteen usein kosteiksi kehittyvissä opiskelijatapahtumissa. Käänteisesti haalarit kuitenkin keräävät kielteisiä tunteita ympäröiviltä ihmisiltä, sillä yksittäiset haalarit yllä tehdyt mokat usein sälytetään koko haalarikansan niskoille.
Vuoden tärkein haalaritapahtuma on tietysti vappu, minkä lisäksi haalareita käytetään muissa perinteikkäissä opiskelijatapahtumissa, kuten lukuvuoden avajaisissa, fuksiaisissa sekä tiedekuntien bileissä ja risteilyillä.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Tulipalon syttymissyytä ei vielä tiedetä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.