Vaihtoautoissa riittää valikoimaa
Keväinen autoveronkorotus sai varastot pullistelemaan vaihtoautoja. Varastot ovat vajuneet kohti kuuminta sesonkia, mutta valikoimaa on silti hyvin tarjolla.
Autokaupassa on ollut tänä vuonna poikkeuksellinen vuosi. Maaliskuun veronkorotus vaikutti rajusti uusien autojen kauppaan. Varastot pullistelivat keväällä vaihtoautoja, mutta nyt Kaakkois-Suomen autoliikkeissä varastot lähentelevät jo normaalia.
Vaihtoautolta odotetaan hyvää varustetasoa
Kouvolasta autokaupoille Lappeenrantaan tullut Irmeli Saarinen-Møller on harkinnut auton vaihtoa jo pitkään. Kevään autoveromuutoksen jälkeen valikoimaa on tarjolla runsaasti, mutta kriteerit täyttäviä autoja vähemmän.
- Ensinnäkin minulla on tietysti mielimerkkejä mitä katson ja sitten muita vaatimuksia. Ajan mielelläni automaattivaiheisella autolla ja nyt haluaisin dieselauton vaihtaa bensa-autoon, koska olen laskenut, että se tulee minulle edullisemmaksi, perustelee omaa valintaansa Saarinen-Møller.
Hyvä varustetaso on siirtynyt myös käytettyihin autoihin. Lisäksi vaihtoautolta odotetaan pieniä kilometrjä ja alhaista hintaa. Lappeenrannasta Imatralle auton perässä tulleelle Erno Riihiselle tärkeintä on taloudellisuus bensan hinnan noustessa.
Kyllä siinä ratkaisee turvallisuus, kulutus ja päästöt
- No kyllä siinä melkein ratkaisee turvallisuus, kulutus ja päästöt. Ne ovat oikeastaan ne kolme tärkeintä kriteeriä. Tietysti ajomukavuus on myös aika tärkeää, luettelee Erno Riihinen.
Uusien autojen kauppa elpymässä
Irmeli ja Erno ovat hyvään aikaan liikkeellä, sillä vaihtoautojen kaupassa eletään nyt ostajan markkinoita. Kevään autoveromuutoksen vuoksi alkuvuoden aikana myytiin puolen vuoden edestä uusia autoja. Tämä näkyi myös vaihtoautojen määrässä
-Tuli todella paljon hyvää vaihtoautoa, mutta lähtivät liikkeelle samantien. Vaihtoautokauppa kävi myöskin hyvin silloin vuoden alkuneljänneksellä, kertoo automyyjä Teemu Sallinen Auto-Hatakalta Imatralta.
- Autoja on hyvin tarjolla ja ne ovat hyvälaatuisia. Varasto kuitenkin kiertää aika hyvin, että paljon erilaista autoa tulee vaihtoon. Hinnat pitää olla tänä päivänä aina hyvin tarkasti katsottuna, koska ihmiset ovat valveutuneita ostajia, huomauttaa Auto-Sunin myyntipäällikkö Ilpo Pääkkönen.Autoja on hyvin tarjolla ja ne ovat hyvälaatuisia
Varastot ovat vajuneet, mutta valikoimaa on edelleen hyvin tarjolla. Kesä on erityisesti käytettyjen autojen myyntisesonkia. Vilkkainta aikaa eletään juuri nyt. Myös uusien autojen kauppa on keväällä tulleen stopin jälkeen hiljalleen elpymässä.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Euro räjäytti bändien keikkaliksat
Markan vaihtuessa euroon, tapahtui myös suomalaisten rockbändien raju hinnannousu. Imatra Big Band -festivaalin ohjelmajohtaja sanoo, että rock-bändien keikkaliksat ovat karanneet käsistä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Katso kuinka Etelä-Karjalan lukiot menestyivät vertailussa
Vertailu laskettiin neljästä pakollisena kirjoitettavasta aineesta.
Liikenneonnettomuudet työllistävät Etelä-Karjalan poliisia
Liikennemäärien kasvu ja rajaliikenne kuluttavat eniten Etelä-Karjalan poliisin voimavaroja. Sen sijaan ilkivalta työllistää poliisia entistä vähemmän, sillä eri viranomaisten turvallisuusyhteistyö on tuottanut tulosta.
Maakuntajohtajaksi 11 hakijaa - mukana tunnettuja nimiä
Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi ovat ehdolla muun muassa Lappeenrannan kaupunginsihteeri Alina Kujansivu sekä maakuntaliiton erikoissuunnittelija Anna-Leena Laihanen Taipalsaarelta.
Näkökulma: Öriskää teinit huoneissanne!
Pettikö Lappeenranta nuoret vai kohtasivatko nuoret kesätyönhaussa todellisuuden? Kaikille vuonna 1996 syntyneille piti saada töitä, mutta eihän se onnistunut. Entä olisivatko nuoret voineet ihan vähän skarpata? Opetella vaikka vastaamaan puhelimeen! Sari Lehtinen kommentoi näkökulmassaan nuorten kesätyönhakua.
Lentokoneharvinaisuudet lentävät Suomen kautta Pietariin
Yksistään Lappeenrannan lentokentän kautta vietiin Pietarin seudulle viime vuonna parikymmentä käytettyä lentokonetta. Mukaan pääsee myös harvinaisuuksia. Muuttuneet ilmailumääräykset helpottavat myös suomalaisten harrastelentäjien pääsyä Venäjän ilmatilaan.
Bussikuski hävisi irtisanomiskiistansa hovissa
Kuljettaja joutuu maksamaan entiselle työnantajalleen yli 40 000 euron korvaukset. Hovioikeus hylkäsi kuljettajan korvausvaatimukset sairastumisestaan astmaan työpaikalla.
Keskustele: Tarvitaanko maakuntajohtajaa?
Etelä-Karjalan maakuntajohtajan haku päättyy. Mihin maakuntajohtajaa tarvitaan, jos Suomessa on tulevaisuudessa maakunnan kokoisia kuntia?

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
propagandaa?
Ilmoita asiattomasta kommentistaVai on kauppa hiljalleen elpymässä? Kauppalehti uutisoi tänään että autokauppa romahti kesäkuussa, jolloin rekisteröitiin 7 718 uutta henkilöautoa, mikä on 31,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa.
Kesäkuussa myydyt uudet autot ovat luultavimmin pääosin pieniä kippoja ja autoveron muutoksen takia isommat ostettiin ennen veromuutosta ja nykyisin vastaavat autot tuodaan käytettyinä ulkomailta (jää samalla valtiolta ALV:t saamatta!)
Suomen autoveropolitiikka on todella ennalta arvaamatonta, ei juuri lisää ostohaluja. Eli voinee helposti ennakoida autokauppiaille haastavia aikoja näin eurokriisin aikaan.