Kotimaa |

Vain harvasta tiekirkosta löytyy opas

Tiekirkot ovat jälleen auki tänä kesänä. Kirkkojen historia jää valitettavasti usein hämäräksi, koska vain harva seurakunta on pystynyt palkkaamaan kesäoppaita ja nettisivutkin ovat osin puutteellisia. Koko maassa tiekirkkoja on liki 300.

Yksityiskohta Tove Janssonin Teuvan kirkkoon maalaamasta alttaritaulusta.
Yksityiskohta Tove Janssonin Teuvan kirkkoon maalaamasta alttaritaulusta. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Teuvan kirkon ulkoasu muistuttaa Jyväskylässä olevaa Taulumäen kirkkoa. Syykin on selvä: molemmat on suunnitellut arkkitehti Elsi Borg. Selkeän muodon lisäksi hän suunnitteli Teuvan kirkon kylkeen myös seurakuntatilat ja talonmiehen asunnon. Kirkko valmistui vuonna 1953.

- Kirkko edusti uutta suuntausta. Sitä jopa ihmeteltiin, kun kirkon yhteyteen rakennettiin talonmiehen asunto, jossa oli sauna ja amerikansuomalaiset hämmästelivät tätä omassa lehdessään. Merkillinen kirkko kun siinä on saunakin, kertoo Teuvalaisen Kulttuurin Tuki ry:stä Kalervo Niemelä.

Alttaritaulu Tove Janssonin siveltimestä

Teuvan kirkon alttaritaulu on taidehistoriallisesti merkittävä työ. Se on muumeistaan tunnetun taiteilijan Tove Janssonin maalaama ja hänen ainoa alttaritauluteoksensa.

 - Värit ovat mielestäni ominaisia Tovelle. Työssä hän käytti ensimmäistä kertaa lehtikultaa puiden lehvistössä ja sädekehissä. Tätä taulua ei ole käsitelty mitenkään koko kirkon olemassaolon aikana, huomauttaa Niemelä. 

Vimpelissä ainutlaatuinen pyöreä puukirkko

Pohjanmaa on tunnettu 1700- ja 1800-luvun puukirkoistaan ja maineikkaista kirkonrakentajasuvuista, kuten esimerkiksi Hakolat, Hongat ja Kuorikosket. Ilmajoen kirkon on rakentanut Matti Honka, Nurmon kirkon Antti ja Kaappo Hakola ja Kuorikoskien käden jälki näkyy muun muassa Alajärven ja Toholammin kirkoissa.

Yksi erikoisimmista  puukirkoista löytyy Vimpelistä. Se on malliltaan pyöreä ja kuulun kirkonrakentajan Jakob Rijfin viimeinen suuri työ. Kirkko valmistui 1807. Rijf oli ensimmäinen suomalainen, joka opiskeli arkkitehtuuria Tukholmassa ja hän osasi myös perinteisen puurakentamisen taidon.

- Vimpelin kirkko on ainutlaatuinen pyöreä puukirkko. 1800-luvulla pyöreitä puukirkkoja kyllä rakennettiin muitakin, mutta yksikään niistä ei ole säilynyt tähän päivään asti, sanoo Vimpelin kirkkoherra Ilkka Lehto.

Kirkkojen historia puutteellisesti esillä

Tiekirkkojen historia onkin usein mielenkiintoinen, mutta se jää helposti pimentoon, koska suurin osa tiekirkoista toimii ilman oppaita ja netissäkin kirkkojen taustatiedot saattavat olla hyvin puutteellisia.

- Oppaan palkkaaminen on pienillä seurakunnilla resurssikysymys, ja niin se on meilläkin. Mutta tarvittaessa ryhmille opastuksen voi tilata kirkkoherranvirastosta, suosittelee Lehto.

Matkailija saa hiljentyä

Tiekirkot on tarkoitettu kulkijoiden hiljentymistä ja kulttuuriin tutustumista varten. Taivaalliset taukopaikat on myös ryhmitelty aihepiireittäin, kuten muun muassa Alvar Aallon kirkot, Carl-Ludvig Engelin kirkot, lasimaalauskirkot, keskiaikaiset kivikirkot ja puukirkot.

Tänä kesänä maassamme ovet ovat avoinna liki 300 tiekirkossa. Lapuan hiippakunnassa niitä on 38. Aukiolot jatkuvat koulujen alkuun asti eli yleensä elokuun 20. päivään asti, useimmiten arkipäivisin klo 11-16. Aukiolot vaihtelevat ja ne kannattaa tarkistaa kustakin seurakunnasta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä