Keski-Suomi |

Väinönkadusta Jyväskylän keskustan murheenkryyni

Bussit, ambulanssit, invataksit, kauppojen jakeluliikennettä hoitavat kuorma-autot, tavan autoilijat ja jalankulkijat. Siinä ainekset Jyväskylän Väinönkadun tulevaan liikennesoppaan. Kyllön terveysaseman muutto keskustaan aiheuttaa kosolti päänvaivaa alueen liikennejärjestelyjä suunnitteleville.

Väinönkadun muutos kävelypainotteisekseksi alkaa kahden vuoden kuluttua.
Näillä kulmilla saattaa keväällä olla aika ajoin ruuhkaista. Kuva: YLE Keski-Suomi

Kyllön terveysasema muuttaa Väinönkadulle tänä keväänä ja on remontin takia evakossa keskustassa kolme vuotta. Jyväskylän kaupungin rakennuttajainsinööri Timo Vuoriainen kertoo, että Väinönkadun liikennesuunnitelmat ovat vielä täysin levällään.

Miten saadaan terveysaseman saattoliikenne ja pysäköinti toimimaan? Sallitaanko autoilijoille läpiajo Väinönkadulla? Miten saadaan sujumaan alueen liikkeiden huolto-liikenne? Kysymyksiä on tässä vaihessa enemmän kuin vastauksia.

Osaltaan alueen liikennettä lisää myös pian avattava Anttilan-tavaratalo. Sen rakekennustyömaa purkaantuu maaliskuussa ja se vähän liikennetilannetta helpottaa, mutta edessä on monta muuta mutkaa.

- Paljon riippuu siitä, sallitaanko jatkossa henkilöautoille läpiajo kävelykadun yli vai ei, jos ei, niin tää on melkoinen pussinperä, kertoo Vuoriainen.

Vuoriaisen mukaan noin 10 000 ihmistä kulkee päivittäin kävelykadulla ja ylittää Väinönkadun. Kesällä varsinkin tapahtumien aikaan jalankulkijoita on huomattavasti enemmän ja se on tietysti aikamoinen liikenneturvallisuusriski, jos myös autoliikenne surraa kävelykadun poikki.

-Huoltoliikenne Kauppalaispihan kellariin on ajoittain ruuhkaista sekin, kun kuorma-autot joutuvat jonottamaan Väinönkadulla. Toivon, että järjestelyt on kunnossa, kun terveyskeskus tulee tänne. Eiköhän liikenne jotekin lutviudu ja se käyttäjien ja asiakkaiden kannattaa muistaa ja yrittää hyväksyä tilanteessa, että ongelmia saattaa välillä olla, summaa Vuoriainen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä