Vakavat vaaratilanteet harvinaisia Korkeasaaressa
Viime viikonloppuna yksi työntekijä kuoli Ruotsissa Kolmårdenin eläinpuistossa, kun sudet raatelivat aitaukseen menneen hoitajan. Korkeasaaressa eläinten hoito on toteutettu toisella tavalla, ja vaaratilanteilta onkin viime vuosina vältytty.
Korkeasaaren eläintarhan johtaja Jukka Salo muistuttaa, että Kolmårdenin eläinpuisto ja Korkeasaaren eläintarha ovat hyvin erityyppisiä vierailukohteita. Kolmårdenissä vierailijoita viedään valvotusti eläinten aitauksiin ja kesyimpiä eläimiä voi jopa taputella otsalle. Korkeasaaressa eläinten kosketus ihmisiin pidetään vähäisenä.
- Korkeasaaren eläimet ovat villieläimiä. Ne pidetään villeinä, koska olemme mukana useissa luontoonpalautushankkeissa. Pyrimme pitämään eläimet sellaisina, että kiinnikettä ihmisiin ei pääse syntymään, toteaa Salo.
Korkeasaaressakin liuta vaarallisia eläimiä
Susia Korkeasaaressa ei ole ollut enää vuosikymmeniin, sillä saarelle ei yksinkertaisesti mahdu suurta reviiriä vaativia laumaeläimiä. Eläintarhan johtaja Jukka Salo kuitenkin muistuttaa, että myös muiden eläinten kuin susien kanssa on oltava varuillaan. Esimerkiksi koko Kissalaakso vaatii suurta huolellisuutta hoitajilta.
- Meillä on Kissalaaksossa maailman hurjimmat kissapedot. Esimerkiksi amurintiikeri on maailman kookkain kissapeto. Venäjän kaukoidässä ja Kiinassa on tapahtunut paljon tiikerin hyökkäyksiä.
Eläintenhoitajan kimppuun tuli ovi, lukko, salvat ja leopardi myös. Hoitaja oli onneksi hyvin kokenut, joten hän osasi puolustautua niin, että henkikulta säilyi.
Myös muut kuin petoeläimet saattavat aiheuttaa vaaraa.
- Myskihärkä, tämä erikoinen, jääkautinen vuohi, ottaa yhteen toisen myskihärkäuroksen kanssa niin, että päät kolahtavat yhteen. Ne haluaisivat ottaa yhteen myös ihmisen kanssa, mutta tätä me emme salli, sanoo Jukka Salo.
Vakavia onnettomuuksia ei ole tapahtunut vuosiin
Korkeasaaressa tarharakenteet on tehty sellaisiksi, että huollot voidaan tehdä turvallisesti.
- Eläimet voidaan aina eristää sellaiseen osaan tarhaa, että tyhjän tarhan siivoaminen ja ruokinta voidaan tehdä joutumatta eläimen kanssa samaan tilaan.
Korkeasaaressa pahemmilta onnettomuuksilta on viime vuosina vältytty. Jukka Salo muistelee Kissalaakson rakennusajoilta tapausta, jolloin vaarallinen kissapeto pääsi rakennusvirheen takia vapaaksi ja hyökkäsi hoitajan kimppuun.
- Amurinleopardi, todella hyvin vaarallinen leopardi pääsi karkuun, kun oven latat oli hitsattu väärin päin. Eläintenhoitajan kimppuun tuli ovi, lukko, salvat ja leopardi myös. Hoitaja oli onneksi hyvin kokenut, joten hän osasi puolustautua niin, että henkikulta säilyi, muistelee Salo.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Poliisi epäilee rikosta Mätäjoen myrkkyvuodossa
Helsingin poliisi on aloittanut tutkinnan Helsingin Mätäjoessa maanantaina havaitusta liuotinvuodosta.
Erottaja muuttuu bussipysäkistä piazzaksi
Erottajalla sijaitsevan Lauttasaaren bussien päätepysäkin tilalle suunnitellaan piazza -tyyppistä kaupunkiaukiota.
Muotoilulla parempia hyvinvointipalveluja halvemmalla
Professori Turkka Keinosen mukaan muotoilulla voidaan parantaa hyvinvointipalveluja. Lisäksi muotoilu saattaa jopa säästää kustannuksia.
Kaikki muuten ok, vain palvelut puuttuvat
Asuntojen rakentaminen Vallilan entisen konepajan alueelle jatkuu nyt Teollisuuskadun puolella. Palveluja kortteliin saadaan vielä odottaa, vaikka asukkaita on jo tuhatkunta ja lisää tulossa.
EVAn raportti: Lahdessa kaavoitus nopeinta, Espoossa ennätyshidasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta esittää tuntuvia keinoja kaavoitustyön nopeuttamiseksi.
Klaukkalan vauvasurmasta epäilty äiti mielentilatutkimukseen
Hyvinkään käräjäoikeus on tänään tiistaina antanut välituomion viime kesänä Klaukkalassa tapahtuneesta kahden vastasyntyneen surmasta. Vauvojen äiti oli syytettynä kahdesta murhasta ja kahdesta hautarauhan rikkomisesta. Ennen tuomiota äidille tehdään mielentilatutkimus.
Mätäjoen taimenet olivat juuri kypsymässä lisääntymiskykyisiksi
Mätäjoen myrkkypäästö osui juuri joen tärkeimpään osaan. Kalaharrastajilla oli kovat odotukset, että Mätäjoesta saataisiin aito taimenjoki. Työ joen kunnostamiseksi on osittain mennyt hukkaan.
Pahoitteleva Teknos lupaa rahaa Mätäjoen pelastamiseen
Maaliyhtiö Teknoksen mukaan Talin siirtolapuutarhan pohjoispuolella tapahtuneessa liuotinpäästössä on kyse inhimillisestä erehdyksestä. Liuotetta pumpattiin yhden työntekijän virheen takia suoraan sadevesiviemäriin
Poliisi tutkii Mätäjoen myrkkyvuotoa: Vakavin tapaus vuosiin
Helsingin poliisi on aloittanut tutkinnan Mätäjoen myrkkyvuodosta. Vuoto havaittiin maanantaina iltapäivällä, kun vedessä kellui kuolleita kaloja. Myrkky on Teknoksen tiloista vuotanutta liuotinta. Poliisi kuvailee tapausta vakavimmaksi laatuaan vuosikausiin Helsingissä.
Robottiautot tulevat - oletko valmis?
Liikenteen automatisoinnilla voitaisiin säästää miljardeja euroja vuosittain. Autojen tekniikka alkaisi olla valmis, mutta robottiliikennne on toistaiseksi laitonta.
