Perämeri |

Väkevän juoman halpa hinta tuo turisteja rajan takaa

Tornion Alkossa riittää ulkomaalaisia turisteja kesälomakuukausina. Kruunun kurssin vahvuus Ruotsissa ja Norjassa on entisestään vilkastuttanut asiakasvirtaa rajan takaa.

Viinapulloja ravintolan hyllyssä.
Viinit, viskit ja muut väkevät juomat houkuttelevat turisteja rajan takaa. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Kauppakeskus Rajalla På Gränsenin tiloissa sijaitseva Alkon Tornion myymälä vetää kesäisin kansainvälistä asiakaskuntaa. Myymäläpäällikön sijaisena kesäaikaan työskentelevä Leena-Marja Berg kertoo, että varsinkin norjalaisia ja ruotsalaisia turisteja asioi myymälässä kesäaikaan päivittäin.

- Joka päivä täällä asioi ulkomaalaisia turisteja. Suosituimpia juomia heidän keskuudessaan ovat vodka, gini ja viski, Berg kertoo.

Eniten asiakkaita houkuttelee väkevien juomien halpuus verrattuna Ruotsin ja Norjan hintoihin.

- Kurssit ovat muuttuneet., ja hinta on entistäkin halvempi Suomessa. Se on selvästi vilkastuttanut rajan takaa tulevaa asiakasvirtaa, Berg iloitsee.

Väkevien juomien hintaero on kasvanut entisestään, joten ulkomaisten turistien määräkin on lisääntynyt.

- Leena-Marja Berg

Ei enää Suomen vilkkain Alko

Tornion Alko oli Suomen myyntilukujen kärjessä vielä vuosina 2007 ja 2008, mutta tällä hetkellä sijoitus on 69. koko maan vertailussa. Muutokset alkoivat alkoholiveron noustua, ja samalla Tornion myymälä muutti myös omasta rakennuksestaan kauppakeskuksen tiloihin. Leena-Marja Berg pitää sijaintia kuitenkin hyvänä.

- Kyllä se syy sijoituksen putoamiseen on enemmän tässä alkoholiverotuksessa. Olemme tällä hetkellä niin sanotusti keskimääräisten tilastojen mukainen Alko, ja tässä kaikkien liikkeiden keskellä tämä silti on aivan loistavalla paikalla.

Suomalaisia asiakkaita riittää myös varsinkin kesälomien aikaan, ja eritoten viinit menevät hyvin kaupaksi parhaiden grillisäiden vallitessa.

- Kesällä menee kevyet valkoviinit, roseviinit ja kuohuviinit sekä long drinkit hyvin kaupaksi.

Sijainniltaan kansainvälisellä paikalla oleva Tornion Alko houkuttelee paikalle ihmisiä myös ympäri Eurooppaa. Leena-Marja Bergin mukaan asiakkaita on näkynyt myös kauempaakin, eri puoliita maailmaa.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Saas nähä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hurraa, nyt sitä ollaan halvan viinan maa! No, kun vain valuuttakurssit aiheuttavat tämänkin boomin, eivätkä palkat nouse, niin ne vähäiset ulkomaalaismäärät eivät vielä tee keittoa rasvaiseksi. Laimentakaa vaan se muutenkin laimea keppana (eihän moista litkua saa Suomen ohella kuin Ruotsista ja Norjasta) niin siirtyminen viskiin, giniin ja vodkaan sekä kossulinjalle on varma! Boomi on tyhmän politiikan vuoksi väliaikainen ja lyhyt.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä