Velkakriisi |

Vakuusvääntö jäi Espanjassa vähemmälle huomiolle

Espanjan hallitus ei ole kommentoinut virallisesti vakuussopua Suomen kanssa. Tieto sopimuksesta kerrottiin tiistaina heti tuoreeltaan, mutta neuvottelut eivät olleet esillä Espanjan julkisuudessa.

Päähuomion maassa vievät nyt monet raskaat ongelmat, muun muassa uudet säästötoimet, hallituksen eroa vaativat mielenosoitukset ja jatkuvat pahat rahoitusvaikeudet.

Espanjassa uutiset vakuussopimuksesta nojaavat tänään lähinnä Suomen hallituksen ja ministeri Jutta Urpilaisen lausuntoihin. Espanjan talousministeriö lähetti pyydettäessä tiedotteen sopimuksen pääkohdista - mutta ei niitä mitenkään kommentoinut. Suomen sopimuspuolena on Espanjan talletussuojarahasto, ministeriöstä todettiin.

Neuvotteluita ei seurattu Espanjan tiedotusvälineissä. Maa on vakavassa kriisissä, hallitus joutui juuri uusiin säästötoimiin ja veronkorotuksiin, poliittinen ilmapiiri kiristyy ja mielenosoitukset ovat jatkuvia.

Espanjan parlamentti Madridissa on mellakkapoliisien eristämä jo viime perjantaista lähtien - varotoimena, parlamentin rauhoittamiseksi mahdollisilta yhteenotoilta.

Ison El País -päivälehden taloustoimituksesta sanottiin illalla, että vakuussopimus Suomen kanssa ei erityisemmin kiinnosta - mutta hyvä, että syntyi.

Sopimuksen vaatimukset olivat ennalta pitkälti selvät - eikä sen epäilty voivan kariutua.

Espanja tarvitsee euromaiden tukea kipeästi. Sen normaali markkinarahoitus on poikki ja korot ovat pysyneet pilvissä. Säästötoimet eivät tuo takaisin ulkomaisia sijoittajia, kun talous on taantumassa. Kulutus ja verotulot laskevat ja pelättävissä on myös ajautuminen poliittiseen kriisiin.

Mutta vähäisestä julkisuudesta huolimatta espanjalaiset tietävät kyllä Suomen vaatineen lisävakuuksia - ainoana euromaana. Asia oli otsikoissa viikko sitten euroryhmän kokouksen jälkeen ja nyt siis sopimuksen synnyttyä.

Monet nettikommentit ovat ärtyneitä: "Häpeällistä, röyhkeää, Suomi ei luota Espanjaan", jotkut kirjoittavat. Enimmäkseen kommentoijat silti haukkuvat omia poliitikkoja ja pankkeja. Suomen motiiveista lisävakuuksille ei näytä olevan tietoa kuin aniharvalla.

Yle Uutiset / Jyrki Palo, Madrid

Tuoreimmat aiheesta: Velkakriisi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä